Havahdun joka vuosi siihen että jouluun on enää viikko jäljellä ja suurin osa joululahjoista on vielä ostamatta, ruoat suunnittelematta ja asunto vailla joulusiivousta. Sen taitaa myös huomata täällä blogin puolella. Kaikki muut blogit ovat julkaisseet joulureseptejä jo monen viikon ajan ja minä matti myöhäisenä vasta nyt. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, tässä aivan mahtavan suklaa-piparminttu kakun ohje. Kakku on todella kostea ja suklainen ja näyttävä helppotekoisuudestaan huolimatta. Täydellinen kakku joulupöytään siis!
Alkuperäisessä ohjeessa kakku päällystetään suolakinuskilla (joka onkin aivan loistava vaihtoehto ja jos haluat tehdä niin, löydät ohjeen kinuskiin täältä), mutta halusin tehdä kakusta jouluisemman joten päällystin sen suklaaganachella ja koristelin kakun piparminttukarkkirouheella. Kakusta tuli mielestäni todella kaunis ja ennen kaikkea maukas. Suomeksi tällaista kakkua kai kutsuttaisiin kuivakakuksi mutta kakku on kaikkea muuta kuin kuiva joten en suostu kutsumaan sitä siksi. En ole muutenkaan koskaan ymmärtänyt miksi joku on keksinyt että tämän tyyppisiä meheviä kakkuja kutsutaan kuivakakuiksi? Todella outoa.
Ihanaa joulun odotusta kaikille ja toivotaan että mekin saisimme valkean joulun tänne Helsinkiin!
Chocolate peppermint bundt cake
1 kakku, vuoka 1½ litraa
Suklaakakku: (alkuperäinen ohje täältä, ohjetta muunneltu)
4 3/4 dl vahvaa kahvia
225g voita
2 1/3 dl kaakaojauhetta
4 3/4 dl sokeria
2 kananmunaa
4 3/4 dl vehnäjauhoja
1 1/4 tl ruokasoodaa
1½ tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
Suklaaganache:
1 dl kuohukermaa
100g tummaa suklaata
(ripaus suolaa)
Lisäksi:
2 pientä piparminttutankoa tai karkkeja rouhittuna
Tee näin:
Suklaakakku:
1. Lämmitä uuni 165C. Voitele kakkuvuoka huolellisesti runsaalla määrällä voita. Jauhota kaakaojauheella. Keitä kahvi. Sekoita jauhot, ruokasooda, vaniljasokeri ja suola keskenään kulhossa, laita sivuun.
2. Sulata voi kattilassa kahvin ja kaakaojauheen kanssa kunnes seos on tasaista. Ota liedeltä ja lisää sokeri, sekoita käsin vispilällä tasaiseksi. Kaada taikina isoon leivontakulhoon.
3. Lisää kananmunat yksitellen taikinan sekaan, sekoita nopeasti jokaisen jälkeen. Lisää myös jauhoseos vähitellen koko ajan kevyesti vispilällä sekoittaen. Älä sekoita liikaa.
4. Kaada taikina vuokaan. Paista kakkua uunin keskitasolla n. 50-65 minuuttia tai kunnes puutikku tulee puhtaana ulos. Anna kakun jäähtyä vuoassa n. tunnin ajan. Vie veitsi kakun reunojen ympäri ennen kuin käännät kakun varovasti tarjoiluvadille.
Ganache:
5. Tee ganache kun kakku on täysin jäähtynyt ja olet kääntänyt sen tarjoiluvadille. Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi ja laita keskikokoiseen kulhoon. Lämmitä kerma hiljalleen melkein kiehuvaksi kattilassa. Ota liedeltä ja kaada suklaan päälle. Älä sekoita. Anna seistä 10 minuuttia.
6. Kun suklaa ja kerma on saanut levätä 10 minuuttia lisää siihen halutessasi ripaus suolaa ja sekoita sitten käsin vispilällä tasaiseksi kastikkeeksi. Kaada kastike jäähtyneen kakun päälle.
7. Laita piparminttutangot pussiin ja murskaa kaulimella hienoksi rouheeksi. Koristele kakku piparmintturouheella.
Vinkki!
* On todella tärkeää että voitelet ja jauhotat vuoan kunnolla jotta saat kakun ehjänä pois vuoasta.
* Jos kakku kuitenkin juuttuisi hieman vuokaan ja siitä irtoisi pala niin ei hätää, minä vain poimin irronneen palan vuoasta ja "liimasin" sen takaisin kakkuun. Kuorrute peitti rikkinäisen kohdan eikä pientä kömmähdystäni mielestäni huomannut.
* Jos ganache on liian paksua valuakseen nätisti kakun päälle voit notkistaa sen nopeasti mikrossa. Lämmitä kastiketta n. 5 sekuntia ja kastikkeen pitäisi taas olla kauniisti valuvaa.
* Jos ganache on liian paksua valuakseen nätisti kakun päälle voit notkistaa sen nopeasti mikrossa. Lämmitä kastiketta n. 5 sekuntia ja kastikkeen pitäisi taas olla kauniisti valuvaa.
* Kakun voi hyvin valmistaa etukäteen, päällystä ja koristele kakku vasta tarjoilupäivänä. Kakku maistuu melkeinpä paremmalta sen saatua levätä jääkaapissa yön yli, suosittelen siis ennakoimaan.
* Tarjoile kakku halutessasi kevyesti vatkatun kermavaahdon kanssa. Jos haluat voit maustaa kermavaahdon tilkalla rommia tai konjakilla.
* Tarjoile kakku halutessasi kevyesti vatkatun kermavaahdon kanssa. Jos haluat voit maustaa kermavaahdon tilkalla rommia tai konjakilla.