keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Kahden suklaan donitsit



Uunissa paistettavat donitsit ovat jo pidemmän ajan täyttäneet leivontablogien sivut. Minä olen tapani mukaan hieman jäljessä joten päädyin kokeilemaan donitseja nyt vasta. Koska rakastan suklaata, päätin leipoa (yllätys yllätys) kahden suklaan donitseja. Tai oikeastaan kolmen jos suklaaströsselit lasketaan mukaan. Donitseista tuli ihanan pehmeitä ja ilmavia ja suklainen kuorrutus oli suussasulavaa ja kauniin kiiltävää.

Donitsien leipominen on todella helppoa puuhaa, aineksia ei tarvitse vatkata vaan kuivat ja märät ainekset sekoitetaan ensin erikseen jonka jälkeen ne yhdistetään. Sitten taikina pursotetaan donitsipeltiin ja donitseja paistetaan uunissa reilu 10 minuuttia. Kuorrutus valmistuu viidessä minuutissa. Nopea dippaus, strösselit päälle ja voilà, donitsit ovat syöntivalmiita! Reseptistä saat 8 donitsia mutta jos syöjiä on enemmän kuin kaksi tai kolme suosittelen lämpimästi reseptin tuplaamista.

Kahden suklaan donitsit
n. 8 kpl normaalikokoisia donitseja

Donitsit:
3/4 dl sokeria
1 rkl fariinisokeria
½ tl vaniljasokeria
2 1/3 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
½ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
½ tl suolaa
1 kananmuna
1 1/5 dl maustamatonta jogurttia (käytin turkkilaista) tai maitoa
20g voita, sulatettuna

Suklaakuorrutus:
30g voita
1 rkl maitoa
1 tl juoksevaa hunajaa
30g tummaa suklaata (45% kaakaota)
reilu 1 ½ dl tomusokeria, sihdattuna

Lisäksi:
Suklaaströsseleitä

Tee näin:

Donitsit:
1. Lämmitä uuni 165 C. Voitele donitsivuoka. Sekoita sokerit keskenään kulhossa. Sekoita myös vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe, ruokasooda ja suola keskenään, sihtaa sokerien sekaan ja sekoita tasaiseksi.
2. Vatkaa kananmunan rakenne rikki pienessä kulhossa, lisää jogurtti ja sulatettu voi, sekoita tasaiseksi. Lisää kananmunaseos kuivien aineksien sekaan, sekoita lusikalla/lastalla tasaiseksi taikinaksi. Taikina on hyvin paksua.
3. Laita taikina pursotinpussiin ja pursota taikina donitsipellin koloihin. Älä täytä koloja liikaa sillä donitsit kohoavat uunissa vähintään kaksinkertaisiksi. Paista donitseja uunin keskitasolla n. 10-12 minuuttia tai kunnes puutikku tulee puhtaana ulos.
4. Anna donitsien jäähtyä pellissä n. 5 minuuttia ja kumoa ne sitten ritilälle jäähtymään. Tee sillä aikaa kuorrutus.

Kuorrutus:
5. Rouhi suklaa. Laita voi, maito sekä hunaja pieneen kattilaan ja lämmitä miedolla lämmöllä liedellä kunnes voi on sulanut, sekoita vispilällä koko ajan. Kun voi on sulanut, lisää suklaarouhe sekaan ja sekoita tasaiseksi. Ota kattila pois liedeltä. Sihtaa lopuksi tomusokeri sekaan ja sekoita tasaiseksi kiiltäväksi kuorrutukseksi.
6. Dippaa donitsien "parempi puoli" kuorrutukseen ja laita takaisin ritilälle kuorrutuspuoli ylöspäin. Ripottele suklaaströsseliä päälle. Tarjoile heti.

Vinkki!
* Donitsin paremmalla puolella tarkoitan sitä puolta joka on donitsipeltiä vasten.
* Jos donitsisi kolo ei ole tarpeeksi iso voit suurentaa sitä hieman terävällä pienellä veitsellä.
* Fariinisokerin voi korvata tavallisella sokerilla. Jogurtin voi myös korvata esim. maidolla.


perjantai 9. tammikuuta 2015

Mocha cake with mascarpone frosting

Blogi on viettänyt lyhyttä talvilomaa mutta täällä ollaan taas mahtavan Mocha-mascarpone kakun ohjeen kanssa. Kakkua leipoessani sisäinen kakkutaiteilijani heräsi ja lähdin kunnianhimoisesti koristelemaan kakkua minulle uudella tavalla. Ihan hauskaahan se oli ja lopputulos ei ollut niin huono kuin luulin mutta kakkutaiteilijaa minusta ei kyllä koskaan tule. Minun taidot ja ennen kaikkea kärsivällisyys ei riitä siihen puuhaan. Täytyy siis tyytyä ihastelemaan muiden luomuksia jatkossakin.

Inspiraation kakkuun sain täältä mutta cupcakesien sijaan halusin leipoa yhden ison kakun joten muuntelin hieman ohjetta. Kakku on mukavan kostea, ei liian makea, sopivasti kahvin ja suklaan makuinen ja ilmava mascarpone-kerma kruunaa kakun. Minä pursotin mascarpone-kerman kakun päälle niin että ensin tein yhden kerroksen "ruusuja" ja sitten toisen suoraan päälle. Tällä tavalla kuorrutuksesta tulee sopivan paksu ja samalla pääsee hieman harjoittelemaan ruusujen tekoa. Jos haluat voit myös levittää kuorrutuksen lastalla kakun päälle, herkullista näinkin! Jos taas haluat leipoa cupcakeseja kakun sijaan niin vähennä paistoaika 20-25 minuuttiin.

Hyvää vuotta 2015 kaikille!

Mocha cake with mascarpone frosting
1 iso kakku, vuoan halkaisija 24-26 cm

Ainekset:
100g voita, huoneenlämpöistä
3½ dl sokeria
2 kananmunaa
3½ dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1½ tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
1½ dl crème fraîchea, täysirasvaista
1 3/4 dl hyvin vahvaa kahvia (1 3/4 dl kuumaa vettä + 2½-3 rkl pikakahvijauhetta)
140g valkosuklaata, rouhittuna

Mascarponekerma:
3 dl kermaa
250g mascarpone-juustoa
1 dl tomusokeria, sihdattuna

Tee näin:
1. Lämmitä uuni 160C. Pingota leivinpaperin palanen irtopohjavuoan pohjalle ja voitele pohja ja reunat. Keitä kahvi. Rouhi valkosuklaa hienoksi rouheeksi. Sekoita jauhot, kaakaojauhe, ruokasooda, vaniljasokeri sekä suola keskenään kulhossa, laita sivuun. 
2. Vatkaa huoneenlämpöinen voi kuohkeaksi sähkövatkaimella, n. 2-3 min. Lisää sokeri ja vatkaa pari minuuttia lisää. Lisää myös kananmunat ja vatkaa ilmavaksi, n. 1 min. 
3. Lisää kuivat ainekset taikinan sekaan, vatkaa vain sen verran että ainekset sekoittuvat. Lisää myös crème fraîche ja vatkaa tasaiseksi. Lisää lopuksi kahvi ja vatkaa varovasti tasaiseksi taikinaksi. Kääntele lopuksi valkosuklaarouhe sekaan.
4. Kaada taikina voideltuun vuokaan. Paista kakkua uunin keskitasolla n. 50-65 minuuttia tai kunnes puutikku tulee puhtaana kakusta. Anna jäähtyä kokonaan vuoassa. Vie veitsi vuoan reunojen ympärille ja irroita reuna. Siirrä kakku varovasti tarjoiluastialle.
5. Tee kuorrutus kun kakku on täysin jäähtynyt. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista mascarpone juusto sekä sihdattu tomusokeri toisessa kulhossa. Lisää juusto-tomusokeriseos vatkatun kerman sekaan ja vatkaa nopeasti tasaiseksi ja ilmavaksi vaahdoksi. Pursota tai levitä kuorrutus kakun päälle. Tarjoile heti. Jos tarjoilet kakun myöhemmin niin ota se n. 30 minuuttia ennen tarjoilua huoneenlämpöön.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...