sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Nutella chocolate chip cookies


Aah keksit. Rakastan keksejä niin paljon. Etenkin sitkeitä, suklaisia, suussa sulavia keksejä. Mielellään sormisuolalla hyöstettyjä. Voisin syödä niitä joka päivä loppuelämäni ajan. En koskaan kyllästy kokeilemaan uusia keksireseptejä ja näistä Nutella chocolate chip cookieseista tuli ihan älyttömän hyviä! Vaikket olisi suuri Nutella-fani pidät taatusti näistä kekseistä. Keksit maistuvat juuri sopivasti Nutellalta ja Nutellan, tummansuklaan ja sormisuolan yhdistelmä on oikeasti ihan sairaan hyvä. Näistä kekseistä ei tullut niin paksuja mutta niistä tuli sitäkin sitkeämpiä. Reunat ovat juuri sopivan rapeat, sisus pehmeä ja samalla sitkeä ja suklaata on juuri oikean verran (eli paljon). 

Tässä muutama vinkki keksejä leipoessa. Sekoita Nutella hyvin ennen Nutellan mittaamista. Nutellapurkin pohjalla on paksumpaa Nutellaa ja pinnalla löysempää. Jos haluat paksumpia keksejä voit kokeilla jäähdyttää taikinan jääkaapissa ennen keksien paistamista. Toinen mitä voisit kokeilla on lisätä ½ tl maissitärkkelystä kuivien ainesten sekaan, minulla ei löytynyt sitä kotoa joten jätin sen pois. Minä pidin kuitenkin kekseistä juuri sellaisinaan joten päätä itse. 

Keksejä paistaessa on tärkeää ettet paista niitä liian kauan, ota siis keksit rohkeasti uunista niiden vielä ollessa pehmeitä ja hieman raakoja keskeltä. Keksit jatkavat kypsymistä vielä pellillä uunista oton jälkeen. Minä painelin keksien pinnalle vielä paistamisen jälkeen muutaman suklaahipun mutta voit hyvin jättää tämän vaiheen väliin mikäli haluat. Myös sormisuolan lisääminen on vapaaehtoista mutta suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, ihan vaan vaikka muutaman keksin päällä. Kummin vain, voin lämpimästä suositella tätä ohjetta kaikille keksejä rakastaville.

Nutella chocolate chip cookies (Alkuperäinen resepti täältä)
n. 18 kpl keskikokoisia keksejä 

Ainekset:
60g voita, huoneenlämpöisenä
75g fariinisokeria (n.1 dl tiiviisti pakattuna)
50g sokeria (reilu ½dl)
1 kananmuna, huoneenlämpöinen
2 rkl + 2 rkl Nutellaa, Nutellapurkki hyvin sekoitettuna ennen mittaamista
2 2/3 dl vehnäjauhoja
½ tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa + koristeluun
130g tummasuklaahippuja (100g + 30g)

Tee näin:
1. Lämmitä uuni 175C. Pue kaksi uunipeltiä leivinpaperilla. Sekoita vehnäjauhot, ruokasooda sekä suola keskenään, laita sivuun. 
2. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ilmavaksi sähkövatkaimella, n. 1 min. Lisää sokerit ja vatkaa ilmavaksi, n. 5 min. Lisää kananmuna ja vatkaa nopeasti sekaisin. Sekoita Nutella purkissa hyvin. Lisää 2 rkl Nutellaa taikinan joukkoon, vatkaa nopeasti sekaisin.
3. Lisää kuivat ainekset taikinan sekaan ja vatkaa nopeasti sekaisin sähkövatkaimella. Lisää myös 100g tummasuklaahipuista taikinaan, sekoita nopeasti (n. 5 sek sähkövatkaimella). 
4. Lisää lopuksi loput Nutellasta (2 rkl), sekoita vain niin että Nutella on juuri ja juuri sekoittunut, taikinaan saa mielellään jäädä Nutella-raitoja. 
5. Muotoile taikinasta pingispallon kokoisia palloja ja asettele pellille, jätä pallojen väliin hyvin tilaa. Paista keksejä uunin keskitasolla n. 8 min tai kunnes reunat eivät enää kiillä mutta keskiosa on vielä kostea ja taikinamainen. 
6. Paina varovasti muutama suklaahippu juuri paistettujen keksien pinnalle, ripottele päälle sormisuolaa. Anna jäähtyä pellillä 5 min. ja siirrä sitten keksit ritilälle jäähtymään. Tarjoile.

Vinkki!
* On tärkeää että Nutella on hyvin sekoitettu ennen sen käyttämistä sillä purkin pohjalla oleva Nutella on paksumpaa ja juuri tätä Nutellaa haluamme käyttää ohjeessa.
* Suklaahippujen lisääminen uunin jälkeen on vapaaehtoista mutta antaa kekseille kauniin ulkonäön.
* Minun taikinapalloni painoivat n. 35-40g
* Älä paista keksejä liian kauan, niiden pitää vielä näyttää suht raaoilta uunistaottohetkellä.








sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Cinnamon banana bread



Tässä super hyvän banaanileivän ohje niille päiville kun kananmunat ja voi ovat päässeet loppumaan (ja miksei muutenkin)! Leivästä tulee ihanan mehevä banaanin ja öljyn ansiosta ja kaneli antaa leivälle kivan maun. Minä tykkään syödä banaanileipäni voin kanssa mutta leipä maistuu hyvältä myös sellaisenaan tai esim. maapähkinävoin kera. Jos haluat voit myös lisätä leipään esim. tummaa suklaata, pähkinöitä, siemeniä, maapähkinävoita tai jopa nutellaa. 

Hyvää sunnuntaita!

Cinnamon banana bread (alkuperäinen ohje täältä)
1 leipä, vuoka 21 x 10 x 6.5cm

Ainekset:
3 kypsää (tummunutta) banaania
1 dl sokeria (voit myös käyttää ruskeaa sokeria)
½ dl rypsiöljyä
½ dl maitoa (kasvipohjainen maito käy myös erinomaisesti jolloin leivästä tulee vegaaninen)
4½ dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl kanelia
½ tl suolaa

Lisäksi:
1-2 rkl sokeria
1-2 tl kanelia
½ banaani, halkaistuna

Tee näin:
1. Lämmitä uuni 175C. Voitele leipävuoka öljyllä. Muussaa banaanit haarukalla isossa kulhossa. Lisää sokeri, rypsiöljy ja maito, sekoita nopeasti vispilällä.
2. Sekoita vehnäjauhot, ruokasooda, kaneli ja suola keskenään. Kääntele jauhoseos varovasti taikinan sekaan lastalla. Vältä liikaa sekoittamista!
3. Sekoita sokeri ja kaneli keskenään. Kaada puolet taikinasta vuokaan. Ripottele puolet kanelisokerista päälle. Kaada loput taikinasta vuokaan ja asettele banaanin puolikas taikinan päälle hieman painaen. Ripottele loput kanelisokerista päälle.
4. Paista leipää uunin keskitasolla n. 50-60 minuuttia tai kunnes puutikku tulee puhtaana ulos. Jos leivän pinta alkaa tummumaan liikaa voit peittää leivän pinnan foliolla. Anna jäähtyä hieman, kumoa sitten leipä vuoasta ja tarjoile.

Vinkki!
* Käytä reseptissä tummia ylikypsiä banaaneja parhaan tuloksen saamiseksi. Sinun ei tarvitse muussata banaaneja ihan hienoiksi, pienet yllätykset eivät haittaa.
* Älä sekoita taikinaa liikaa, vain niin että ainekset ovat juuri ja juuri sekoittuneet.





lauantai 19. marraskuuta 2016

Vadelmamutakakku



Tässä vähän piristystä talveen! Pidän mutakakuista todella paljon sillä ne ovat älyttömän helppoja valmistaa, niiden makuja voi vaihdella loputtomiin ja ne ovat ihan mahdottoman hyviä. Tällä kertaa kokeilin leipoa vadelmanmakuisen mutakakun. Käytin vadelman maun saamiseksi vadelmanmakuista tummaa suklaata ja täytyy sanoa että se antoi mutakakulle todella hyvän, sopivasti vadelmaisen maun. Viimeistelin kakun tomusokerilla, tuoreilla vadelmilla ja mintunlehdillä. 

Kakku on erinomainen tarjottava kaikennäköisissä tilaisuuksissa sillä se maistuu ihanalta suoraan uunista mutta se säilyy myös monta päivää jääkaapissa ja maku senkun paranee mielestäni. Jos haluat kakusta siistejä paloja suosittelen että annat sen levätä jääkaapissa tunnin tai kaksi ennen leikkaamista. Jos et löydä vadelman makuista tummaa suklaata voit käyttää tavallista (44-70%) tummaa suklaata ohjeessa. Kakkuhan ei luonnollisesti maistu samalta mutta hyvää se taatusti on niinkin. Tärkein vinkki mutakakun leipomisessa on että kakun ottaa ajoissa ulos uunista sen vielä ollessaan tahmea. Jos mutakakku ei ole tahmea sitä ei voi kutsua mutakakuksi. Mielummin siis liian tahmea kuin liian kuiva kakku!

Vadelmamutakakku
n. 6-8 palaa, vuoan halkaisija 20 cm

Ainekset:
100g vadelman makuista tummaa suklaata, paloina
100g voita, kuutioina
1 3/4 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl vehnäjauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
½ tl suolaa

Lisäksi:
Tomusokeria
Tuoreita vadelmia
Mintunlehtiä

(Jäätelöä/kermavaahtoa)

Tee näin:
1. Lämmitä uuni 175C. Pingota leivinpaperin palanen irtopohjavuoan pohjalle ja voitele pohja ja reunat. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa välillä sekoittaen (laita suklaa ja voi kuumankestävään kulhoon kattilan päälle jossa on hiljalleen kiehuvaa vettä). 
2. Nosta kulho pois kattilan päältä. Lisää sokeri ja sekoita hyvin käsin vispilällä. Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita molempien jälkeen nopeasti. Lisää lopuksi vehnäjauhot, kaakaojauhe ja suola ja sekoita nopeasti. 
3. Levitä taikina vuokaan. Paista kakkua uunin keskitasolla n. 20-25 min tai kunnes pinta halkeilee mutta sisus on vielä pehmeä. Ota uunista ja anna jäähtyä kokonaan. Laita kakku vielä hetkeksi jääkaappiin ennen tarjoilua. Sihtaa tomusokeria jäähtyneet kakun päälle ja koristele vadelmilla.



keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Blueberry & lemon loaf


Tässä todella hyvän mustikka-sitruunakakun ohje. Turkkilainen jogurtti sekä öljy tekevät kakusta uskomattoman kostean ja mehevän. Kakussa on juuri oikea määrä mustikoita ja ihana sitruunainen maku! Ohjeessa voi hyvin käyttää pakastemustikoita ja kakku toimii myös mainiosti ilman kuorrutusta. Kakun valmistamiseen ei mene kuin muutama minuutti ja vaikein osuus on malttaa kakun paistua uunissa tunnin verran. Kannattaa antaa kakun jäähtyä kunnolla ennen kakun kumoamista, se irtoaa nimittäin huomattavasti helpommin vuoasta jäähtyneenä eikä hajoa yhtä helposti. 

Hyvää vuotta 2016 kaikille!

Blueberry & lemon loaf
n. 10-12 palaa, 1 neliskulmainen kakkuvuoka

Ainekset:
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
2 1/3 dl sokeria
2 1/3 dl turkkilaista jogurttia, 10% rasvaa
4 kananmunaa
1 tl sitruunamehua
1 sitruunan hienoksi raastettu kuori
1 tl vaniljasokeria
1 1/4 dl rypsiöljyä
2 ½ dl (pakaste)mustikoita, jäisiä

Lisäksi:
2½ dl tomusokeria
½ sitruunan mehu
tarvittaessa vähän vettä

Tee näin:
1. Lämmitä uuni 175C. Voitele neliskulmainen kakkuvuoka huolellisesti voilla. Pese ja raasta sitruunan kuori hienoksi. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola keskenään kulhossa, laita sivuun.
2. Vatkaa  käsin sokeri, jogurtti, kananmunat, sitruunamehu, kuori ja vaniljasokeri tasaiseksi taikinaksi, älä sekoita liikaa. Kääntele jauhoseos taikinan sekaan lastalla kolmessa erässä. Lisää lopuksi öljy ja kääntele kunnes taikina on tasaista. Kääntele jäiset mustikat varovasti sekaan ja kaada taikina vuokaan.
3. Paista kakkua uunin keskitasolla n. 1 tunnin tai kunnes kakku on saanut kauniin värin ja puutikku tulee puhtaana ulos. Anna kakun jäähtyä kokonaan huoneenlämmössä. Vie terävä veitsi kakun reunojen ympärille ja kumoa kakku esim. leikkuulaudalle.
4. Tee sitten kuorrutus. Sihtaa tomusokeri sitruunamehun sekaan, sekoita tasaiseksi. Lisää tarvittaessa hieman vettä tai tomusokeria oikean koostumuksen saamiseksi. Valuta kuorrutus jäähtyneen kakun päälle. Tarjoile.






keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Kurpitsa-pekaanipähkinäpiirakka


Kurpitsapiirakka ja pekaanipähkinäpiirakka ovat jo kauan olleet kokeiltavien ohjeiden listalla ja päädyin tällä viikolla vihdoin kokeilemaan piiraita. En osannut valita kumman piirakan tekisin joten päätin yhdistää molemmat maut yhteen piirakkaan. Makea mausteinen kurpitsatäyte sopi loistavasti yhteen pekaanipähkinöiden kanssa! Kurpitsapiirakka maistuu ihan joululta ja, yllätys yllätys, kurpitsalta! Minulle tuli myös mausteiden ansiosta vahvasti mieleen piparkakkutaikina täytteestä. 

Piirakan teossa on muutama eri vaihe ja ohje kannattaa lukea läpi ennen kuin aloitat piiraan teon. Vaiheet eivät kuitenkaan ole erityisen työläitä. Valmista kurpitsasosetta saa ostaa mm. Citymarketista. Voit myös itse tehdä kurpitsasoseen mutta minulla ei valitettavasti ole ohjetta siihen. Perinteiseen kurpitsapiirakkaan tulee kermaa tai makeuttamatonta maitotiivistettä (evaporated milk) mutta käytin piirakkaani makeutettua valmiiksi keitettyä kondensoitua maitoa (dulce de lecheä) joka antoi piiraalle hieman kinuskisen maun. Piirakka kannattaa tarjoilla makeutetulla kermavaahdolla ja notkistetun dulce de lechen kanssa, nam!

Makoisaa Halloweeniä kaikille!

Kurpitsa-pekaanipähkinäpiirakka
1 iso piirakka. Piirakkavuoka n. 26 cm halkaisijaltaan ja 6 cm korkea

Pohja: (Ohje täältä)
225g kylmää voita kuutioina
6 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
2 rkl fariinisokeria
½ tl suolaa
n. 1 dl jääkylmää vettä (lisää vähän kerralla)

+ 1 kananmuna ja 1 rkl vettä, yhteen vatkattuna

Kurpitsatäyte: (Ohje täältä)
1 prk kurpitsasosetta (425g)
1 prk valmiiksi keitettyä makeutettua kondensoitua maitoa (397g)
2 kananmunaa
1 tl kanelia
½ tl jauhettua (kuivattua) inkivääriä
1/4 tl jauhettua muskottipähkinää
1/4 tl jauhettua neilikkaa
ripaus mustapippuria myllystä
2 tl vaniljasokeria

Pekaanipähkinäkerros: (Ohje täältä)
3 rkl voisulaa
1½ dl vaaleaa siirappia
1 dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria
2½ dl pekaanipähkinöitä

Lisäksi:
Sokerilla makeutettua kermavaahtoa
(+ notkistettua kondensoitua maitoa tarjoiluun)

Tee näin:

Piirakkapohja:
1. Tee ensin piirakkapohja. Laita kylmä voi, jauhot, vaniljasokeri, fariinisokeri sekä suola tehosekoittimeen ja aja nopeasti tasaiseksi murumaiseksi massaksi. Lisää jääkylmää vettä teelusikallinen kerrallaan kunnes seos alkaa muistuttaa taikinaa.
2. Ota taikina pois tehosekoittimesta ja jaa se kahteen osaan. Muotoile käsin nopeasti kahdeksi palloksi. Lisää tarvittaessa tilkka vettä. Vältä liikaa vaivaamista ja veden lisäämistä. Laita pallot kelmuun ja laita taikinat jääkaappiin vähintään 20 minuutiksi. Voitele piirakkavuoka kevyesti.
3. Ota yksi taikinoista jääkaapista ja kauli hyvin jauhoitetulla alustalla pyöreäksi ohueksi (n. 5mm) levyksi. Nosta kaulimen avulla piirakkavuoan päälle ja painele kevyesti pohjalle ja reunoille. Leikkaa veitsellä ylimääräiset reunat pois. Kauli myös toinen taikina ja ota muotilla pyöreitä palloja taikinasta. Voitele piirakan reunat kananmuna-vesiseoksella ja asettele pyörylät reunan päälle. Voitele taas ja laita pohja sitten jääkaappiin odottamaan.
4. Lämmitä uuni 175C.

Kurpitsatäyte:
5. Sekoita kurpitsapyre ja kondensoitu maito tasaiseksi käsin vispilällä. Lisää loput aineksista ja sekoita tasaiseksi. Kaada täyte pohjan päälle ja paista uunissa n. 20 min.

Pekaanipähkinäkerros:
6. Tee pekaanipähkinäkerros sillä aikaa kun kurpitsatäyte paistuu. Sekoita voisula, siirappi, sokeri, kananmunat ja vaniljasokeri keskenään tasaiseksi, lisää pekaanipähkinät. Kaada seos esipaistetun kurpitsatäytteen päälle ja paista vielä n. 40-55 min. Jos reunat saavat liikaa väriä niin peitä ne foliolla. Jos taas piirakan pinta saa liikaa väriä niin peitä koko piirakka foliolla. 
7. Piirakka on valmis kun pähkinäkerros on jähmettynyt mutta piirakka tutisee vielä hieman. Voit myös viedä terävän ohuen veitsen piirakan keskelle, veitsen pitäisi tulla suht puhtaana ulos. Piirakka kypsyy vielä hieman uunista oton jälkeen.
8. Anna piirakan jäähtyä huoneenlämmössä jonka jälkeen laita piirakka vielä jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Leikkaa paloiksi ja tarjoile kevyesti vatkatun makeutetun kermavaahdon ja dulce de lechen kanssa.

Vinkki!
* Yritä pitää piirakkataikina koko ajan mahdollisimman kylmänä. Kun asetat pohjan piirakkavuokaan niin vältä pohjan venyttämistä, tällöin pohja kutistuu uunissa.
* Ohjeella tulee 2 piirakkataikinaa mutta voit pakastaa ylimääräisen taikinan toista kertaa varten. Tein kaksinkertaisen taikinan siitä syystä että halusin koristella piirakan reunat palloilla. Jos haluat voit puolittaa pohjan ohjeen.
* Piirakan paistoaika vaihtelee paljonkin riippuen uunista. Joillekin tunnin kokonaispaistoaika riittää hyvin kun taas toisella voi kestää 75 minuuttia. Tarkkaile siis piirakkaasi loppuvaiheessa.




maanantai 26. lokakuuta 2015

Butterscotch & mascarpone cupcakes

Tässä cupcake-resepti jonka lupasin julkaista jo viime viikolla. Tein vähän aikaa sitten aivan ihanaa butterscotch-kastiketta ja halusin keksiä sille muun kohtalon kuin purkista suoraan syömisen joten päätin leipoa butterscotch cupcakeseja. Koska butterscotch on makeaa kinuskikastiketta yhdistin sen ei niin makean mascarpone kuorrutuksen kanssa, ja lopputulos oli täydellinen! Itse cupcake on pehmoisa, kostea ja hennosti vaniljan makuinen. Koristelin cupcakesit butterscotch-kastikkeella ja sormisuolalla mutta cupcakesien sisältä löytyy myös ihana kinuskinen yllätys. Mielestäni cupcakesit maistuivat parhaalta samana päivänä. Cupcakesit kestävät myös hyvin pakastusta mutta kuorrutus ja butterscotch-kastike kannattaa tehdä tarjoilupäivänä. 

Mukavaa maanantaita kaikille!

Butterscotch & mascarpone cupcakes
12 kpl

Butterscotch sauce: (Alkuperäinen resepti täältä)
50g voita
100g fariinisokeria (vajaa 1½dl)
1 dl kermaa
½-1 tl sormisuolaa
½-1 tl vaniljasokeria

Cupcake: (Alkuperäinen resepti täältä)
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
½ tl leivinjauhetta
1/4 tl ruokasoodaa
½ tl suolaa
115g voita
2 dl fariinisokeria 
½ dl sokeria
1 kananmuna
1 3/4 dl maitoa (kevyt tai täys)
3/4 dl kermaviiliä (10% rasvaa)

Mascarpone frosting:
250g mascarpone juustoa
½ dl tomusokeria (tai oman maun mukaan), sihdattuna
1½ dl kuohukermaa, kylmää

Sormisuolaa koristeluun

Tee näin:

Butterscotch sauce:
1. Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa. Lisää fariinisokeri, kerma ja suola ja anna kiehua hiljalleen n. 5 minuuttia, välillä sekoitellen vispilällä. Ota pois liedeltä ja lisää vaniljasokeri. Maista ja lisää vaniljasokeria ja suolaa tarpeen mukaan. 

Cupcake:
2. Lämmitä uuni 175C. Pue muffinssipelti vuoilla. Sekoita jauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe, ruokasooda sekä suola keskenään kulhossa, laita sivuun. Sulata voi isossa kulhossa mikrossa. Lisää sokerit ja sekoita käsin vispilällä tasaiseksi. Lisää kananmuna ja vatkaa sileäksi. 
3. Lisää myös maito ja kermaviili taikinan sekaan. Kääntele lopuksi kuivat ainekset taikinan sekaan muutamassa erässä. Vältä turhaa sekoittamista. Jaa taikina muffinssivuokiin, täytä n. 3/4 koloista. Paista uunin keskitasolla n. 20 minuuttia tai kunnes puutikku tulee puhtaana ulos. Anna jäähtyä.

Mascarpone frosting:
4. Vatkaa mascarpone ja sihdattu tomusokeri tasaiseksi, n. 1 min sähkövatkaimella. Lisää kerma ja vatkaa kuohkeaksi, n. 3-5 min sähkövatkaimella. 

Kokoa:
5. Leikkaa terävällä veitsellä jokaisen cupcaken keskelle pieni kolo. Täytä vajaalla teelusikallisella butterscotch-kastiketta.
6. Pursota kuorrutus cupcakesien päälle. Valuta butterscotch-kastiketta kuorrutteen päälle. Koristele lopuksi sormisuolalla. Tarjoile.

Vinkki!
* Butterscotch-kastike kovettuu kylmässä. Voit notkistaa sen nopeasti mikrossa.



torstai 22. lokakuuta 2015

Mustikka-sitruunadonitsit kahdella kuorrutteella



Tiedän että lupasin julkaista seuraavaksi Butterscotch cupcake ohjeen mutta minun on aivan pakko ensin jakaa näiden donitsien ohje. Uunissa paistetut donitsit ovat helppoja tehdä ja niiden valmistamiseen ei mene 20 minuuttia enempää, leivontaa minun makuuni siis! Näistä donitseista tuli ihanan pehmeitä ja niissä on juuri sopiva määrä mustikoita ja sitruunan makua. Aivan taivaallisia! 

Tein donitseille kaksi eri kuorrutetta, jos haluat voit tehdä niistä vain yhden mutta tuplaa silloin kuorrutteen määrä. Usein donitsien  kuorrutteet värjätään elintarvikeväreillä mutta mustikka sopii myös tehtävään loistavasti ja antaa kuorrutteelle hienon värin. En osaa oikein päättää kummasta kuorrutteesta pidän enemmän, mitä mieltä te olette? Molemmat ovat todella hyvän makuisia joten suosittelen kokeilemaan molempia. Niin, ja jos teillä ei vielä ole donitsipeltiä niin suosittelen lämpimästi sellaisen hankkimista, se on nimittäin todella kätevä!

Ps. Pahoittelen kuvatulvaa, donitseista oli vaan niin hauska ottaa kuvia!

Mustikka-sitruunadonitsit kahdella kuorrutteella (Ohje muokattu tästä ohjeesta)
8 keskikokoista donitsia

Ainekset:

Mustikka-sitruunadonitsit:
30g voita, sulatettuna
1/3  dl rypsiöljyä
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl hienoksi raastettua sitrunankuorta
reilu 1 dl jogurttia (käytin 10% turkkilaista)
3 dl vehnäjauhoja
3/4 tl leivinjauhetta
½ maustemitta ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
reilu 1 dl pakastemustikoita + 1 rkl vehnäjauhoja

Sitruunakuorrutus:
1½ dl tomusokeria, sihdattuna
n. 1 rkl sitruunamehua (lisää vähän kerrallaan)
(hienoksi raastettua sitruunankuorta)

Mustikkakuorrutus:
1½ dl tomusokeria, sihdattuna
n. 1 rkl sitruunamehua
1 rkl mustikoita, sulatettuna

Lisäksi:
Strösseleitä koristeluun

Tee näin:
1. Lämmitä uuni 225C. Voitele donitsipellin kolot. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori hienoksi raasteeksi. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, ruokasooda, suola ja vaniljasokeri keskenään, laita sivuun.
2. Vatkaa sulatettu voi, öljy ja sokeri kuohkeaksi, n. 2 min sähkövatkaimella. Lisää kananmuna, sitruunaraaste ja jogurtti, vatkaa nopeasti tasaiseksi. Lisää kuivat ainekset taikinan sekaan kolmessa erässä nopeasti sekoittaen välissä. Sekoita mustikat vehnäjauhojen (1 rkl) kanssa ja kääntele varovasti taikinan sekaan. Laita taikina pursotinpussiin ja pursota donistipeltiin tasaisiksi rinkuloiksi.
3. Paista donitseja uunin keskitasolla n. 7-8 minuuttia tai kunnes puutikku tulee puhtaana ulos. Anna jäähtyä 10 min pellissä ja kumoa sitten ritilälle jäähtymään kokonaan. Paista loput donitseista.
4. Tee sitruunakuorrutus sekoittamalla sihdattu tomusokeri ja sitruunamehu keskenään, lisää mehua vähitellen kunnes kuorrutus on juoksevaa mutta kuitenkin suht paksua. Lisää lopuksi raastettu sitruunankuori.
5. Tee sitten mustikkakuorrutus. Sekoita sihdattu tomusokeri ja sitruunamehu keskenään, lisää mehua vähitellen. Painele mustikat siivilän läpi niin että kuorrutus saa hienon värin mustikkamehusta. Sekoita tasaiseksi.
6. Dippaa jäähtyneiden donitsien parempi puoli (se joka oli alaspäin pellissä) kuorrutteeseen. Ripottele strösselit heti päälle. Syö heti tai anna kuorrutuksen kovettua huoneenlämmössä.

Vinkki!
* Ohjeen voi helposti tuplata. 
* Taikinan kuuluu olla paksua. 
* Käytä jäisiä pakastemustikoita ohjeessa. Voit myös käyttää tuoreita mustikoita.





maanantai 19. lokakuuta 2015

Butterscotch-kastike


Rakastan kaikkea kinuskista ja tämäkään Butterscotch-kastike ei ole poikkeus. Kastike on mukavan helppo tehdä ja sen maku on vaan niin ihana! Kastiketta voi käyttää mihin vain, kakun päällä, jäätelön kaverina tai cupcakesien täytteenä. Leivoin aivan mahtavia Butterscotch cupcakeseja johon käytin kastiketta ja lupaan julkaista ohjeen lähipäivinä. Kastike kovettuu hieman kylmässä mutta voit helposti notkistaa sen esim. mikrossa jos haluat siitä taas juoksevaa. Ohjeella tulee aika pieni satsi mutta se on helppo tuplata jos tarvitset enemmän kastiketta. 

Butterscotch sauce (Alkuperäinen resepti täältä)
n. 1½ dl

Ainekset:
50g voita
100g fariinisokeria (vajaa 1½dl)
1 dl kermaa
½-1 tl sormisuolaa
½-1 tl vaniljasokeria

Tee näin:
1. Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa. Lisää fariinisokeri, kerma ja suola ja anna kiehua hiljalleen n. 5 minuuttia, välillä sekoitellen vispilällä. 
2. Ota pois liedeltä ja lisää vaniljasokeri. Maista ja lisää vaniljasokeria ja suolaa tarpeen mukaan. Anna jäähtyä hetken ja tarjoile.

Vinkki!
* Kastike kovettuu hieman jääkaapissa. Voit helposti notkistaa sen mikrossa uudestaan.
* Ohje kannattaa tuplata jos syöjiä on paljon tai jos käytät kastiketta esim. kakun täytteeksi tai koristeluun. 

lauantai 17. lokakuuta 2015

Porkkanakakku valkosuklaalla & viikunoilla

Tässä aivan mahtavan porkkanakakun ohje! Kakku on juuri sopivan mausteinen, ei liian makea ja öljyn ansiosta uskomattoman mehevä ja kostea. Kakkua voisi melkeinpä syödä sellaisenaan mutta limellä maustettu valkosuklaa-tuorejuustokuorrutus on kuitenkin niin hyvää ettei sitä kannata missään nimessä jättää pois. Viimeistelin kakun tuoreilla viikunoilla ja lopuksi valutin juoksevaa hunajaa koko komeuden päälle. Taivaallisen hyvää! Kakku sopii mielestäni mainiosti syksyyn mutta on myös oiva tarjottava joulupöydässä (kohtahan se on jo täällä?).

Hauskaa viikonloppua!

Porkkanakakku valkosuklaalla & viikunoilla
Neliskulmainen reilu 1 litran leipävuoka, n. 10 palaa

Ainekset:

Pohja:
2 1/3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
½ tl suolaa
3/4 tl kanelia
1/2 tl jauhettua inkivääriä
1/4 tl jauhettua kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria (tiukasti pakattuna)
2 kananmunaa
1 1/3 dl rypsiöljyä
2 isoa porkkanaa, hienona raasteena, n. 180g

Kuorrutus:
100g valkosuklaata
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria, sihdattua
n. 1 tl lime-mehua

Lisäksi viikunoita + juoksevaa hunajaa

Tee näin:
1. Lämmitä uuni 175C. Pue neliskulmainen leipävuoka leivinpaperilla ja voitele.
2. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, ruokasooda, suola, kaneli, inkivääri, kardemumma sekä vaniljasokeri keskenään kulhossa, laita sivuun. Raasta porkkanat hienoksi raasteeksi.
3. Vatkaa sokerit sekä kananmunat kuohkeaksi sähkövatkaimella, n. 2 min. Lisää öljy ohuena vanana koko ajan kevyesti vatkaten. Kääntele porkkanaraaste sekaan. Lisää lopuksi kuivat ainekset siivilän läpi ja kääntele varovasti tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina esivalmisteltuun vuokaan.
4. Paista kakkua uunin keskitasolla n. 40-50 min tai kunnes puutikku tulee puhtaana ulos. Anna jäähtyä.
5. Tee sitten kuorrutus. Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai mikrossa, anna jäähtyä. Vatkaa tuorejuusto sekä sihdattu tomusokeri kuohkeasi, n. 2 min sähkövatkaimella. Lisää valkosuklaa ja limemehu ja sekoita varovasti tasaiseksi.
6. Kumoa jäähtynyt kakku tarjoilualustalle ja levitä kuorrutus kakun pinnalle. Koristele viikunoilla ja valuta lopuksi juoksevaa hunajaa päälle. Tarjoile.

Vinkki!
* Kakun voi hyvin valmistaa muutaman päivän ennen tarjoilua. Koristele kakku kuitenkin vasta juuri ennen.





torstai 15. lokakuuta 2015

Mocha mousse cake

Kuten moni on varmasti huomannut niin blogissani harvemmin näkee viimeisen päälle koristeltuja kakkuja tai millintarkkuudella pursotettuja pursotuksia. Arvostan kaikkia jotka osaavat ja jaksavat leipoa sillä tavalla mutta oma tyylini on hieman rosoisempi. Pidän leipomuksista jotka ovat suoraviivaisia, helppotekoisia mutta kuitenkin omalla tavallaan näyttäviä. Tämä kakku on mielestäni hyvä esimerkki leipomistyylistäni. Kakku on todella helppo tehdä, sen valmistaminen on nopeaa ja lopputulos on yksinkertaisen näyttävä ja tietenkin mahtavan makuinen. 

Kakussa on Oreo-keksipohja, kahvilla maustettu suklaamoussetäyte ja kuorrutus on ihanan pehmeä suklaa buttercream. Koko komeuden kruunaa suklaasula ja rouhittu tummasuklaa. Jos et siis pidä suklaasta (miten ihmeessä olet eksinyt blogiini?) niin pysy kaukana tästä kakusta! Vaikka kakun valmistamisessa on muutama eri vaihe niin älä anna sen pelästyttää, kaikki vaiheet ovat simppeleitä ja vaikein osuus on antaa kakun levätä kylmässä yön yli. Kakkuun ei tule lainkaan liivatetta etkä tarvitse uunia sen valmistamiseen. 

Nyt on muuten Indiedays Blog Awards äänestykset käynnissä, käykäähän äänestämässä omia suosikkejanne Indiedaysin sivuilla. Wicked sweet kitchen on myös ehdolla Foodlover-kategoriassa joten jos blogini on jollain tapaa inspiroineet teitä ja haluatte antaa äänenne blogilleni voitte äänestää sitä painamalla alla olevaa kuvaa.















Mocha mousse cake
23 cm irtopohjavuoka

Ainekset:

Pohja:
275g Oreo-keksejä (tai vastaavia)
100g voita

Täyte:
225g tummaa suklaata (45% kaakaota)
2 1/3 dl + 2 1/3 dl kuohukermaa
3 rkl tomusokeria, sihdattuna
1 rkl kiehuvaa vettä
1 rkl pikakahvijauhetta
ripaus suolaa
1 tl vaniljasokeria

Suklaakuorrutus:
85g voita, huoneenlämpöistä
4 dl tomusokeria, sihdattuna
1 dl kaakaojauhetta, sihdattuna
reilu ½ dl maitoa

Lisäksi:
50g tummaa suklaata

Tee näin:

Pohja:
1. Pingota leivinpaperi vuoan pohjalle ja voitele pohja sekä reunat. Sulata voi. Murskaa keksit tehosekoittimessa ja lisää voi. Painele seos vuoan pohjalle ja reunoille. Laita pakastimeen vähintään 20 minuutiksi.

Täyte:
2. Tee sitten täyte. Rouhi suklaa pienemmäksi. Sulata suklaa ja 2 1/3 dl kermasta keskenään  kulhossa mikrossa 20 sekunnin välein sekoittaen kunnes tasaista. Anna jäähtyä.
3. Kiehauta vesi ja sekoita pikakahvijauhe sekaan. Laita sivuun. Vatkaa loput kermasta (2 1/3 dl) löysäksi vaahdoksi. Lisää kahvi, sihdattu tomusokeri, suola sekä vaniljasokeri sekaan. Vatkaa kovaksi vaahdoksi.
4. Kääntele 1/3 kermaseoksesta sulaneen suklaan sekaan. Kääntele sitten vähitellen suklaa-kermaseos kermavaahdon sekaan kunnes tasaista. Kaada täyte pohjan päälle. Laita kakku jääkaappiin vähintään 6 tunniksi, mielellään yön yli.

Kuorrutus:
5. Tee kuorrutus kakun saatua levätä jääkaapissa. Vatkaa huoneenlämpöinen voi pehmeäksi. Lisää sihdattu tomusokeri ja kaakaojauhe, vatkaa tasaiseksi. Lisää lopuksi maito ja vatkaa n. 5 min kunnes kuorrutus on ilmavaa.

Kokoa:
6. Irrota kakku vuoasta ja aseta tarjoiluastialle. Pursota suklaakuorrutus kakun päälle isoa pyöreää tyllaa käyttäen. Sulata puolet suklaasta esim. mikrossa ja valuta ohuena nauhana kakun päälle. Ruohi loput suklaasta ja ripottele kakun pinnalle. Tarjoile kylmänä.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...