maanantai 29. syyskuuta 2014

Banana & chocolate bread / Banaani-suklaaleipä



Tässä ohje aivan taivaallisen mehevään banaani-suklaaleipään! Ohjeeseen tarvitaan ylikypsiä banaaneja, jos sinulla siis sattuu olemaan sellaisia kotona niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan tätä ohjetta mahdollisimman pian. Ja jos sinulla ei ole sellaisia kotona, ehdotan, että menet nyt kauppaan ja alat kypsyttelemään banaaneja sillä leipä on ehdottomasti odotuksen arvoinen. Alkuperäinen resepti on täältä ja siellä se kulkee nimellä The best banana bread (ever.) ja täytyy sanoa että taidanpa olla samaa mieltä. Leipä on uskomattoman mehevä, tiivis, kostea ja helppotekoinen. Seurasin ohjetta muuten melko tarkasti mutta en vain voinut vastustaa kiusausta joten lisäsin ohjeeseen tummaa suklaata. Banaanileipä ja suklaa kuuluvat yhteen minun maailmassani ja suklaa sopikin leipään kuin piste i:n päälle.

No miten tätä ihanuutta sitten syödään? Banaanileipähän on nimestään huolimatta makea leivonnainen ja sitä voisi melkeinpä kutsua banaanikakuksi. Banaanileipää voi syödä ihan sellaisenaan mielestäni ihan milloin tahansa: aamiaiseksi, välipalaksi, iltapalaksi tai kahvileipänä. Joissakin tapauksissa se voi myös mennä lounaasta tai päivällisenä (kokemusta on..). Jos haluaa banaanileivän voi paahtaa ja syödä voinokareen kanssa, sen voi myös tarjota esimerkiksi kinuskikastikkeen ja marjojen kera tai vaikka lämpimänä suklaakastikkeen ja vaniljajäätelön kanssa.

Iskikö banaanileivän himo ja banaanit löytyisi kotoa mutta ne eivät ole tarpeeksi kypsiä? Tässä lupaavalta vaikuttava ohje miten banaanit voi pikakypsyttää kotona. Itse en ole vielä päässyt kokeilemaan tätä kikkaa mutta haluaisin mielelläni kuulla millainen lopputulos on ollut jos joku on kokeillut.

Mukavaa viikkoa kaikille!

Banana & chocolate bread
1 iso leipä, vuoka reilu 1 litraa

Ainekset:
115g voita, sulatettuna
1 1/5 dl sokeria
1 1/5 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
3½ dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
½ tl suolaa
3 keskikokoista kypsää banaania, muussattuna
1 1/5 dl kermaviiliä, 10% rasvaa
130g tummaa suklaata rouheena, n. 45% kaakaota

Tee näin:
1. Lämmitä uuni 175 C. Voitele leipävuoka huolellisesti. Kuori ja muussaa banaanit. Ruohi suklaa karkeaksi rouheeksi veitsellä. Sekoita vehnäjauhot, ruokasooda ja suola keskenään kulhossa, laita sivuun. Sulata voi.
2. Sekoita voisula ja kaikki kolme sokerit keskenään isossa kulhossa käsin vispilällä. Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita jokaisen jälkeen. Kääntele jauhot sekaan lastalla varovasti. Lisää myös banaanisose, kermaviili ja suklaarouhe ja kääntele nopeasti sekaisin. Vältä liikaa sekoittamista.
3. Kaada taikina hyvin voideltuun vuokaan ja paista uunin keskitasolla n. 1 h-1 h 10 min TAI kunnes pinta on kauniin ruskea ja puutikku tulee puhtaana ulos leivästä. Anna leivän jäähtyä hetken vuoassa ja kumoa sitten kakku ritilälle jäähtymään. Tarjoile.

Vinkki!
* Ohjeessa kannattaa käyttää mahdollisimman kypsiä/ylikypsiä banaaneja. Mitä kypsempi banaani on sen makeampi se myös on.
* Voit halutessasi jättää suklaan kokonaan pois tai korvata sen esim. pähkinärouheella.
* Leipä säilyy huoneenlämmössä muutaman päivän pussissa tai tiiviisti pakattuna kelmuun. Jääkaapissa leipä kuivuu nopeammin mutta säilyy hieman pidempään kuin huoneenlämmössä. Leivän voi myös pakastaa.




12 kommenttia:

  1. oi mitä herkkulisia juttuja ootkaan leiponut! kirjotin heti pari reseptiä ylös ja takuulla kokeilen :) blosissasi on ainut mikä häiritsee on se että kuvat ovat todella suria , ja on välillä rasittavaa kelailla niitä alaspäin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että löysit blogistani uutta kokeiltavaa! Ja minun täytyy selvitellä tuota kuvien suuruutta, minun tietokoneen näytölläni ne ovat mielestäni hyvän kokoisia mutta voihan olla että se riippuu näytöstä.. Julkaisen varmaan tänään uuden reseptin jossa olen pienentänyt kuvia hieman, toivottavasti ne ovat paremman kokoisia :) Jos kokeilet jotain ohjetta olisi hauska kuulla mitä pidit niiistä!

      Poista
  2. Aaah, täältä löytyi taas monta ihanaa reseptiä putkeen!!
    Ja ihania kuvia, tyylikkäitä!
    Tuota leipäreseptiä pitää kyllä kokeilla joskus kun on joku hieno päivä, hemmottelupäivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos EiNi mukavasta kommentistasi, kiva kuulla että pidät kuvistani :) Toivottavasti pidät leivästä jos kokeilet sitä!

      Poista
  3. Saitpa tartutettua innostuksen myös tälle puolelle ruutua! Bananaanien tummumista vain odotellessa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe mahtavaa! Toivottavasti leipä maistuu jos päädyt kokeilemaan ohjetta :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Tosi kiva Suvi että löysit blogiini ja kiitos kun kommentoit! Toivottavasti löydät paljon uutta leivottavaa täältä :)

      Poista
  5. Leivoin tätä tänään (tosin ilman suklaata) ja oli todella herkullista. Kiitos reseptistä, tätä teen uudelleenkin!
    -Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että leipä maistui! Kiitos Tiina kun tulit kommentoimaan :)

      Poista
  6. Ihania ja herkullisia reseptejä sulla! :) ja hienoja kuvia, mitkä mulla ainakin näkyy ihan normaalisti..! ;) Jonkun aikaa oon seurannu sun blogia ja oon kokeillu mm. paria eri keksireseptiä ja nyt on banaanileipä uunissa! :) oon sitäkin tehny yhen kerran aikasemmin ja oli sillon ihan sikahyvää nii oli pakko tehdä uudelleen! mä laitoin siihen suklaata ja pähkinärouhetta molempia.. :D kiva kun teet niin paljon "jenkki" tyylisiä herkkuja, ne on vaan niin hyviä! Innolla ootan uusia reseptejä!
    Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna todella kivasta kommentistasi! Niin kiva kuulla että olet kokeillut ohjeitani ja pitänyt niistä! Ja mahtavaa että pidit tästä banaanikakusta, se on minunkin mielestäni ihan taivaallista :) Hyvää loppuviikkoa sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...