Kokeilin tänään ensimmäistä kertaa raparperin ja mansikan yhdistämistä ja olen täysin myyty! Olen jo pitkään suunnitellut leipovani jotain näillä kahdella mutta jotenkin asia on vain jäänyt. Tänään minulla kuitenkin oli jääkaapissa tuoreita mansikoita ja mietin mitä niistä voisi tehdä. Sitten muistin että minullahan on pakastimessa raparperia ja kaiken lisäksi sieltä löytyi vaniljajäätelöä joten päätös oli tehty. Nyt raparperi-mansikkapiirakka pääsisi vihdoin kokeiluun myös minun keittiössäni!
Minä tein melko pienen piirakan mutta jos syöjiä on vähänkin enemmän tekisin piirakan puolet isompana. Meillä syöjiähän on vain kaksi mutta piirakka hupenee sellaista vauhtia että kohta täytyy varmaan pyöräyttää toinen. Kaurahiutaleet tuovat murupäälliseen aivan ihanan maun mutta jos sinulla ei satu olemaan niitä kotona voit korvata ne vehnäjauhoilla. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan päällistä juurikin kaurahiutaleilla, se on nimittäin aivan huippu hyvää ja sopii erinomaisesti yhteen mansikoiden ja raparperin kanssa.

Raparperi-mansikkapiirakka kauramurulla
Yksi pieni piirakkavuoka, halkaisija n. 22cm, 4-6 annosta
Murupäällinen:
130g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
3/4 dl sokeria
½ tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
Täyte:
3-4 dl raparperin paloja ja tuoreita mansikoita (n. 50/50), niin että piirakkavuoan pohja peittyy
2/3-3/4 dl sokeria
1 rkl perunajauhoja
Lisäksi:
Vaniljajäätelöä tarjoiluun ja mintunlehtiä koristeluun
Tee näin:
1. Lämmitä uuni 200C. Voitele piirakkavuoka. Leikkaa raparperi pienemmiksi paloiksi ja perkaa ja halkaise mansikat.
2. Sulata voi kattilassa miedolla lämmöllä. Ota liedeltä ja lisää loput murupäällisen aineksista, sekoita tasaiseksi ja laita sivuun.
3. Sekoita raparperi, mansikat, sokeri ja perunajauhot keskenään kulhossa. Levitä piirakkavuoan pohjalle ja ripottele murutaikina päälle.
4. Paista piirakkaa uunin keskitasolla n. 25 minuuttia tai kunnes piirakka on saanut hienon värin. Anna jäähtyä hetken ja tarjoile lämpimänä vaniljajäätelön kanssa. Koristele piirakka halutessasi mintunlehdillä.

Meillä leivottiin melkein samanlaista piirakkaa jokunen päivä sitten! Raparperi, mansikkaa ja kauraa ;) Vielä en ole ehtinyt laittamaan ohjetta blogiin, mutta koitan saada sen mahd. pian. Mansikka ja raparperi ovat täydellinen pari ja kaura sopii niihin kuin nakutettu!
VastaaPoistaMinunkin mielestäni ihan täydellinen pari ja tuo kaura sopi niin hyvin niiden kanssa yhteen! Täytyy tulla katsastamaan sinunkin ohjeesi :)
PoistaNam nam nam.
VastaaPoistahttp://www.rantapallo.fi/rislee12/
Kiitos, oli hyvää! :)
PoistaIhanan näköistä! Ei pitäisi katsella tällaisia kuvia tai pilaan vielä diettini. Olet kyllä lahjakas sekä leipomaan että kuvaamaan luomuksiasi. Nams!
VastaaPoistaKiitos paljon Marsa kivasta kommentistasi! Tämähän on melkein terveellinen herkku kun siinä on niin vähän sokeria ja paljon mansikoita, raparperia ja kauraa! :)
PoistaOli kyllä taivaallista, kiitos sinulle ohjeesta ! Jätin sokerimäärän täytteeseen pienemmäksi, jotta kirpeyttä olisi hieman enemmän, toimii.
VastaaPoistaKiva kuulla, kiitos sinulle kun tulit kommentoimaan! :) Ja kiva tietää että toimii myös vähemmällä sokerimäärällä.
Poista