keskiviikko 14. elokuuta 2013

Key lime pie



Helsingissä on viime päivinä ollut sateista ja kylmää joten halusin leipoa jotain pirteää ja hyvää. Pienen pohdinnan jälkeen päädyin Key Lime-piirakkaan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun leivoin (ja maistoin) kyseistä piirakkaa ja pidin siitä kovasti! Piirakka on ihanan kirpeä, sopivan makea ja sopii täydellisesti sateisiin päiviin piristämään mieltä! Se on myös todella helppotekoinen; työläin osuus on varmasti limen kuoren raastaminen ja vaikein se että piirakan pitää seistä kylmässä vähintään muutama tunti ennen kuin sitä pääsee maistamaan.

Key lime pie (Alkuperäinen resepti täältä)

1 piirakka, vuoka n. 23 cm

Pohja:
170g digestive keksejä (12 kpl)
80g voita

Täyte:
115g tuorejuustoa, huoneenlämpöistä
4 kananmunan keltuaista
1 tölkki makeutettua kondensoitua maitoa (396g)
2 limen hienoksi raastettu kuori (n. 2 tl)
1 1/5 dl limemehua (n. 4 limen mehu)

3 dl kermavaahtoa
1 tl vaniljasokeria
1 lime koristeluun

Tee näin:
1. Lämmitä uuni 175 C. Voitele vuoka. Murskaa keksit hienoiksi muruiksi (laita esim. keksit pussiin ja  murskaa kaulimella). Sulata voi. Sekoita keskenään ja painele vuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista keskellä uunia n. 10 minuuttia. Ota pois ja anna jäähtyä hetken.
2. Tee sillä aikaa täyte. Pese limet huolellisesti ja raasta kuori hienoksi, purista myös mehu. Erottele kananmunat. Vatkaa huoneenlämpöinen tuorejuusto pehmeäksi sähkövatkaimella, n. 1 min. Lisää keltuaiset ja vatkaa tasaiseksi.
3. Lisää lopuksi kondensoitu maito, limeraaste sekä mehu. Vatkaa nopeasti tasaiseksi. Kaada täyte vuokaan esipaistetun pohjan päälle ja tasoita pinta. Paista keskellä uunia n. 20 minuuttia. Ota pois ja anna jäähtyä huoneenlämmössä.
4. Laita piirakka kylmään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Vatkaa kermavaahto ja sekoita vaniljasokerin kanssa. Levitä kerma piirakan päälle. Koristele limen siivuilla ja raastetulla kuorella.





51 kommenttia:

  1. Mmmmm ihanan näköistä, taidanpa kokeilla joskus. Oon maistanu aitoa Key Lime Pieta Floridassa Key Westissä (josta se on peräisin), ja sitä kakkua oon kyllä jäänyt kaipailemaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aito piirakka Key-limeistä tehtynä oli varmasti hyvää! En osaa sanoa maistuuko tämä piirakka juuri siltä, mutta hyvää tämä ainakin oli! :)

      Poista
  2. Nams, pitää kokeilla tätä. Mulla on blogissani meneillään 1 v. arvonta, tulkaapa mukaan!

    VastaaPoista
  3. Oi nam, näyttääpä herkulliselta! En ole key lime pieta ikinä maistanut, mutta varmasti tykkäisin - jospa saisin sitä kokeiltua tässä lähiaikoina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli, kannattaa kokeilla, mielestäni varsin herkullinen uusi tuttavuus! :)

      Poista
  4. Voi vitsi, siitä on aivan liian monta vuotta, kun tein viimeeksi tätä ihanaista piirakkaa!

    VastaaPoista
  5. Todella herkullisen näköistä :) Tällästä piirakkaa ei olekaan tullut kokeiltua.

    VastaaPoista
  6. Kaunis piirakka! :) Olen kerran tehnyt tätä ja oli kyllä vahvan makuinen ja hyvä tietysti :) Key West:in limet ovat kuulemma keltaisia, makuerosta normaaliin vihreään en tiedä. Sisko on myös syönyt tätä Floridassa, mutta en ole ikinä tullut kysyneeksi, onko niissä limeissä sitten makueroa... täytyypä korjata asia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voihan niissä ollakin pieni makuero, hyvää tulee kuitenkin myös meidän suomessa myytävillä limeillä. Tämä resepti poikkeaa muutenkin hieman "aidosta" key lime pie:sta, aitoon ei tule laisinkaan tuorejuustoa jos olen ymmärtänyt oikein. Itse kuitenkin rakastan tuorejuustoa leivonnaisissa niin pakkohan sitä oli laittaa piirakkaan! :D

      Poista
  7. Herkullisen näköinen piirakka :) Itselläni on jonkinlainen sitruunakausi menossa, sitä pitäisi saada laitettua joka paikkaan. Mies ei valitettavasti sitruunasta välitä, joten hieman pakko rajoittaa. Tällaista kuitenkin pitää jossain vaiheessa koittaa. Silläkin uhalla, että joudun syömään koko piirakan yksin :)

    Ps. Mun edellinen viesti ilmeisesti katosi mystisesti johonkin bittiavaruuden syövereihin.. Eipä siinä sen kummempia lukenu, samat jutut kuin tässäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suklaapossu! Minullakin taitaa olla sitruskausi menossa, ostin juuri pari päivää sitten pussillisen sitruunoita ja tekisi mieli leipoa niistä jotain. Ja tämän piirakan syömiseen ei tarvita miestä, hyvin uppoaa yhden naisen suuhun :D

      Poista
  8. Nuo uudet kuvat blogin yläreunassa on tosi kivoja ja piristäviä. ;)

    VastaaPoista
  9. Oi aivan ihana blogi sinulla!En varmaan ikinä kyllästy katselemaan näitä kuvia, niin ihanasti otettuja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Alina! Tuollaiset kommentit lämmittää sydäntä! Sullakin näyttää olevan kiva blogi :)

      Poista
  10. Moikka!
    Huii uskaltauduin nyt kommentoimaan, vaikka oonkin jo hetken mahtavaa blogiasi seuraillut:D Näyttää kyllä herkulliselta tää ohje, täytyypä testata joku kerta! Muutenkin tykkään hirmusti tästä blogista, niin kauniit kuvat ja ihanat reseptit:) Oon testaillu jo muutamaa juttua: sitruunakeksejä, täyteläistä suklaakakkua, valkosuklaa-sitruunamutakakkua ja sitruunabrowniesseja. Ei voi muuta sanoa kuin että nannamnam<3 Rakastan kaikkia sitruunajuttuja, pelkät noi taikinta on jo olleet niin hyviä että huh. Kiitos paljon ja jatka samaan malliin!(:
    -Sanni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Sanni! Kiva että uskaltauduit kommentoimaan, aivan ihana kuulla että olet kokeillut jo noin montaa reseptiä ja pitänyt niistä! :) Mukavaa myös että muutkin pitävät sitruunaleivonnaisista, juuri tuo mutakakku ja keksit ovat olleet ihan omia lemppareita. Kiitos kun kommentoit ja leivontarikasta syksyn alkua sinulle!

      Poista
  11. Näyttää taivaalliselta! Tämäkin piirakka on ollut jo vuosia tekemislistallani, jotenkin se aina jää unohduksiin..
    Liityin lukijaksesi, sainkin olla sadas :D Sulla on tosi kiva blogi ja mielettömät kuvat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa lukijaksi :) Itsellänikin oli jo kauan aikomuksena leipoa kyseinen piirakka mutta se jäi aina, onneksi päätin vihdoin kokeilla sillä piirakka oli todella hyvän makuinen ja helppotekoinen! Sinunkin blogi on todella herkullisen näköinen!

      Poista
  12. Hei - mahtaako piirakka kestää pakastamista ilman tuota kermavaahtokerrosta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! En ole kokeillut joten en uskalla sanoa varmuudella. Itse kyllä kokeilisin, voi olla että pohjasta tulee hieman pehmeämpi kun kakun sulattaa mutta en ole siitäkään varma :) Kakku säilyy kyllä jääkaapissakin monta päivää! Itse taisin syödä sitä vielä viiden päivän jälkeen :)

      Poista
  13. Tällä ohjeella tehty piirakka on uunissa :) Oon kerran tehnyt eri ohjeella tätä piirakkaa ja se oli hyvää, mutta tämä resepti miellytti enemmän. Jännityksellä odotetaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti piirakasta tulee hyvä! Kannattaa ehdottomasti antaa piirakan levätä jääkaapissa ainakin muutaman tunnin niin se maistuu vielä paremmalta, mielellään yön yli :)

      Poista
  14. Söin tänään Sweet Vaasa -kahvilassa Key Lime Pieta, ja ihastuin siihen niin kovaa että teki heti mieli leipoa jotakin sellaista. Sitten muistin, että ainiin, Suklaapandallahan on siihen hyvän näköinen resepti, ja nyt tämäkin on kokeilulistalla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe eikun leipomaan siis :D Tämä oli kyllä todella hyvää piirakkaa, ihastuin itsekin siihen aika lailla kun ensimmäistä kertaa tein sitä! :)

      Poista
  15. Hei mahtavaa että löysin tämän reseptin ja monta muutakin herkkujuttuja.
    Tämän teen isänpäiväksi ja laitan sitten palautetta miten onnistui :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Miiu! Toivottavasti piirakasta tuli hyvän makuinen! :)

      Poista
  16. Moi. Eikö tota kondensoitua maitoa tarvitse keittää tässä tapauksessa ensin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ei pidä, sen takia kakku onkin varsin nopea- ja helppotekoinen :)

      Poista
    2. Kiitos paljon tiedosta! Ajattelin leipoa kyseistä piirasta juhliini.
      Olen puolisen vuotta seuraillut blogiasi mikä on mielestäni
      Aivan super huippu! Jatka samaan malliin.

      Poista
    3. Kiitos kannustavasta kommentistasi! Tosi kiva kuulla että olet seurannut blogiani noin pitkään :) Toivottavasti piirakasta tulee onnistunut, itse pidin siitä hurjan paljon! Hauskoja juhlia!

      Poista
  17. Tämäkin ohje oli erittäin hyvä! Piiraasta tuli täydellisen makuista. Ehdottomasti teen uudelleen! Kiitos :)
    -H-

    VastaaPoista
  18. Hei!
    Aivan jumalainen piirakka, leivoin kaverin synttäreille ja kaikki tykkäs tosi paljon! :) kiitos reseptistä. Sun blogis on muutenkin aivan ihana, reseptit helppotajuisia (jopa minä ymmärrän:D) ja kuvat loistavia. On pitäny kommentoida ja kiittää jo jonkin aikaa, eli iso kiitos kun jaat täällä näitä mahtavia ohjeita :-)
    -Mikaela

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mikaela! Iso kiitos itsellesi ihanasta kommentistasi, mahtavaa kuulla että piirakka maistui ja että ohjeet oli helposti ymmärrettävät! :)

      Poista
  19. Voi vitsi, menin vahingossa ostamaan valmiiksi karamellisoitua kondensoitua maitoa ja laitoin sitä sitten.... Mitäköhän tuosta oikein tulee? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Voi olla että lopputuloksesta tulee hieman erilainen :) karamellisoitu kondensoitu maito on kuin kinuskia, paljon tummempaa ja paksumpaa kuin ei keitetty kondensoitu maito. Voi kuitenkin olla että piirakasta tulee ihan yhtä hyvän makuinen, vain erilainen! Olisi kiva kuulla miten piirakka onnistui? :)

      Poista
  20. Hei!
    Mitä ohjeen 3dl kermavaahtoa tarkoittaa? 3dl vispikermaa, 3dl kuohukermaa vaiko 3dl valmista kermavaahtoa (ja mistä valmistettua?)...
    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Olen ehkä ilmaissut sen vähän hassusti ohjeessa mutta tarkoitan 3 dl vatkaamatonta vispi- tai kuohukermaa joka siis sitten vatkataan ja sekoitetaan vaniljasokerin kanssa. Toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan ja jos muita kysymyksiä ilmenee niin vastaan mielelläni niihin! :)

      Poista
    2. Kiitos! Teen tätä parhaillaan äitienpäiväksi, olipa kiva kun ehdit vastata näin uskomattoman nopeasti. :) Löysin tänne vasta ja pakko sanoa, että erittäin kiva ja erilainen blogi, vähän erityyppisiä ohjeita mihin olen hiljattain törmännyt. Nyt niitä on vaan testauslistalla vähän turhankin monta... :P

      Poista
    3. Ai no semmosta vielä, että kuuluuko piirakan täytteen olla uunista otettuna sellainen vähän "tytisevä"? Oli vähän reilunkin 20min ja mietin, että jähmettyykö se tuosta miten? Kiitos jo etukäteen! :)

      Poista
    4. Kiva kuulla että pidät blogistani, kiitos! :) ja kyllä, täytteen kuuluu olla "tytisevä", se jähmettyy saatuaan levätä jääkaapissa vähintään muutaman tunnin ajan. Toivottavasti pidät piirakasta!

      Poista
  21. Tämä kakku oli suorastaan täydellinen! Kuten kaikki muutkin herkulliset kakut yms. leivonnaiset, joita olen resepteilläsi tehnyt. Kiitos siis mahtavasta blogista, jota tulen ehdottomasti seuraamaan vielä vastaisuudessakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi mukavasta kommentistasi! Tosi kiva kuulla että olet löytänyt uusia onnistuneita reseptejä blogistani! :)

      Poista
  22. Key Lime Pie uunissa tällä hetkellä, saas nähdä mitä tulee :) Päätin koittaa tätä, kun kaapissa oli pari ylimääräistä limeä. Mehua tuli siis hiukan vähemmän, tuorejuustoa taas enemmän ja lisäksi jonkun lukihäiriön alaisena olin lukenut "makeutettu" = "karamellisoitu" :D Ihmettelinkin kun on tummempaa kuin kuvissasi, mutta raakana täyte ainakin maistui hyvältä! Jotenkin vain olen aina käyttänyt leivonnassa nimenomaan karamellisoitua kondensoitua maitoa, joten sitä ostin nytkin. Mutta enpä usko että siitä voi mitään pahaa syntyä, sen verran hyvää kuitenkin jo itsessään :) Raportoin lopputuloksen sitten kun on valmista.

    Oletko muuten blogitauolla vai lopettanut kokonaan? Harmi ettei pitkään aikaan ole tullut uusia ohjeita, mutta onneksi näillä vanhoillakin pärjää pitkän aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Juulia ja kiitos kommentistasi, toivottavasti kakku onnistui hyvin! Ja aina välillä päivittelen tänne uusia ohjeita, silloin kuin inspiraatio iskee. Kannattaa siis pysyä kuulolla :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...