torstai 18. joulukuuta 2014

Chocolate peppermint bundt cake


Havahdun joka vuosi siihen että jouluun on enää viikko jäljellä ja suurin osa joululahjoista on vielä ostamatta, ruoat suunnittelematta ja asunto vailla joulusiivousta. Sen taitaa myös huomata täällä blogin puolella. Kaikki muut blogit ovat julkaisseet joulureseptejä jo monen viikon ajan ja minä matti myöhäisenä vasta nyt. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, tässä aivan mahtavan suklaa-piparminttu kakun ohje. Kakku on todella kostea ja suklainen ja näyttävä helppotekoisuudestaan huolimatta. Täydellinen kakku joulupöytään siis!

Alkuperäisessä ohjeessa kakku päällystetään suolakinuskilla (joka onkin aivan loistava vaihtoehto ja jos haluat tehdä niin, löydät ohjeen kinuskiin täältä), mutta halusin tehdä kakusta jouluisemman joten päällystin sen suklaaganachella ja koristelin kakun piparminttukarkkirouheella. Kakusta tuli mielestäni todella kaunis ja ennen kaikkea maukas. Suomeksi tällaista kakkua kai kutsuttaisiin kuivakakuksi mutta kakku on kaikkea muuta kuin kuiva joten en suostu kutsumaan sitä siksi. En ole muutenkaan koskaan ymmärtänyt miksi joku on keksinyt että tämän tyyppisiä meheviä kakkuja kutsutaan kuivakakuiksi? Todella outoa.

Ihanaa joulun odotusta kaikille ja toivotaan että mekin saisimme valkean joulun tänne Helsinkiin!

Chocolate peppermint bundt cake
1 kakku, vuoka 1½ litraa

Suklaakakku: (alkuperäinen ohje täältä, ohjetta muunneltu)
4 3/4 dl vahvaa kahvia
225g voita
2 1/3 dl kaakaojauhetta
4 3/4 dl sokeria
2 kananmunaa
4 3/4 dl vehnäjauhoja
1 1/4 tl ruokasoodaa
1½ tl vaniljasokeria
½ tl suolaa

Suklaaganache:
1 dl kuohukermaa
100g tummaa suklaata
(ripaus suolaa)

Lisäksi:
2 pientä piparminttutankoa tai karkkeja rouhittuna

Tee näin:

Suklaakakku:
1. Lämmitä uuni 165C. Voitele kakkuvuoka huolellisesti runsaalla määrällä voita. Jauhota kaakaojauheella. Keitä kahvi. Sekoita jauhot, ruokasooda, vaniljasokeri ja suola keskenään kulhossa, laita sivuun.
2. Sulata voi kattilassa kahvin ja kaakaojauheen kanssa kunnes seos on tasaista. Ota liedeltä ja lisää sokeri, sekoita käsin vispilällä tasaiseksi. Kaada taikina isoon leivontakulhoon.
3. Lisää kananmunat yksitellen taikinan sekaan, sekoita nopeasti jokaisen jälkeen. Lisää myös jauhoseos vähitellen koko ajan kevyesti vispilällä sekoittaen. Älä sekoita liikaa.
4. Kaada taikina vuokaan. Paista kakkua uunin keskitasolla n. 50-65 minuuttia tai kunnes puutikku tulee puhtaana ulos. Anna kakun jäähtyä vuoassa n. tunnin ajan. Vie veitsi kakun reunojen ympäri ennen kuin käännät kakun varovasti tarjoiluvadille.

Ganache:
5. Tee ganache kun kakku on täysin jäähtynyt ja olet kääntänyt sen tarjoiluvadille. Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi ja laita keskikokoiseen kulhoon. Lämmitä kerma hiljalleen melkein kiehuvaksi kattilassa. Ota liedeltä ja kaada suklaan päälle. Älä sekoita. Anna seistä 10 minuuttia.
6. Kun suklaa ja kerma on saanut levätä 10 minuuttia lisää siihen halutessasi ripaus suolaa ja sekoita sitten käsin vispilällä tasaiseksi kastikkeeksi. Kaada kastike jäähtyneen kakun päälle.
7. Laita piparminttutangot pussiin ja murskaa kaulimella hienoksi rouheeksi. Koristele kakku piparmintturouheella. 

Vinkki!
* On todella tärkeää että voitelet ja jauhotat vuoan kunnolla jotta saat kakun ehjänä pois vuoasta. 
* Jos kakku kuitenkin juuttuisi hieman vuokaan ja siitä irtoisi pala niin ei hätää, minä vain poimin irronneen palan vuoasta ja "liimasin" sen takaisin kakkuun. Kuorrute peitti rikkinäisen kohdan eikä pientä kömmähdystäni mielestäni huomannut.
* Jos ganache on liian paksua valuakseen nätisti kakun päälle voit notkistaa sen nopeasti mikrossa. Lämmitä kastiketta n. 5 sekuntia ja kastikkeen pitäisi taas olla kauniisti valuvaa.
* Kakun voi hyvin valmistaa etukäteen, päällystä ja koristele kakku vasta tarjoilupäivänä. Kakku maistuu melkeinpä paremmalta sen saatua levätä jääkaapissa yön yli, suosittelen siis ennakoimaan.
* Tarjoile kakku halutessasi kevyesti vatkatun kermavaahdon kanssa. Jos haluat voit maustaa kermavaahdon tilkalla rommia tai konjakilla.




14 kommenttia:

  1. Oi onpas kostean näköinen ja tumma kakku! Varmasti ihanaa... ;) Tuolla rikotulla karkkikepillä saa ihanan näköistä koristelua aikaiseksi!

    VastaaPoista
  2. Mmm.. tämä lähti heti testiin! Varmaan sunnuntainakin vielä ihan hyvä kun nyt tuli uunista? Tyttären synttäripöytään, mariannecrushia laitan kuorrutuksen päälle. :) En kyllä malttaisi odottaa että pääsee maistamaan...! Kiitos ihanasta ohjeesta taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kakku säilyy monta päivää joten oli varmaan vielä hyvää sunnuntaina! Toivottavasti maistui teille ja vieraille? Ihanaa joulua! :)

      Poista
    2. Kyllä oli herkkua! Ihanan mehevä ja suklainen, varmasti teen toistekin! Vähän ganachen kanssa sähläsin, tuli ensin liikaa kermaa eikä tarpeeksi vauhdilla tuntunut jääkaapissakaan jäykistyvän ja alkoi olla hoppu saada kakku tarjolle, niin sulatinpa lisää suklaata mikrossa ja vatkasin joukkoon, hyväähän se oli muuten mutta kun pääsin kakkua kuorruttamaan niin olikin jo liian jähmeää eikä valunutkaan nätisti.. joten koko kakku sai lastalla levitetyn suklaakuorrutuksen. Eli ei todellakaan haitannut yhtään loppupeleissä :D Mariannecrush sopi tuohon kivasti vaikkei olekaan niin nättiä kuin nuo karkkitangot. :)

      Poista
    3. Mahtavaa kuulla että pidit kakusta! Harmi että ganache kanssa tuli ongelmia, ensi kerralla varmasti onnistut :) Ja Marianne crush toimi varmasti loistavasti kakun päällä, täytyy itsekin kokeilla sitä joskus. Ihanaa joulua sinulle ja perheellesi! :)

      Poista
  3. Ihana kakku, näyttääkin oikeasti kostealta ja suklaiselta, nami!
    Ja hyvä tuo teksti aiheesta Kuivakakku, olen kanssasi täysin samaa mieltä!!! todella huono nimitys kakuille! :)
    Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihanan kosteaa ja suklaista, suosittelen! :) Ihanaa joulua sinullekin!

      Poista
  4. Todella herkullisen näköinen! Harvoin näitä kuivakakkuja ( ;) ) leivon mutta tätä tekis mieli kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, tykkäsin kovasti :) Hyvää joulua! :)

      Poista
  5. Kuivakakkua oikeampi sana olisi kahvikakku -> tarjoillaan kahvin kera

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Se onkin paljon sopivampi nimitys tämän tyyppisille kakuille :)

      Poista
  6. On kyllä niin ihanan näköinen kakku että :) Jotenkin tuo tummuus tekee siitä vielä kauniimman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nuppu! Pidän itsekin kakun tummasta väristä, se saa kakun vaikuttamaan jotenkin syntisen suklaiselta! Ja sitä se onkin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...