torstai 15. lokakuuta 2015

Mocha mousse cake

Kuten moni on varmasti huomannut niin blogissani harvemmin näkee viimeisen päälle koristeltuja kakkuja tai millintarkkuudella pursotettuja pursotuksia. Arvostan kaikkia jotka osaavat ja jaksavat leipoa sillä tavalla mutta oma tyylini on hieman rosoisempi. Pidän leipomuksista jotka ovat suoraviivaisia, helppotekoisia mutta kuitenkin omalla tavallaan näyttäviä. Tämä kakku on mielestäni hyvä esimerkki leipomistyylistäni. Kakku on todella helppo tehdä, sen valmistaminen on nopeaa ja lopputulos on yksinkertaisen näyttävä ja tietenkin mahtavan makuinen. 

Kakussa on Oreo-keksipohja, kahvilla maustettu suklaamoussetäyte ja kuorrutus on ihanan pehmeä suklaa buttercream. Koko komeuden kruunaa suklaasula ja rouhittu tummasuklaa. Jos et siis pidä suklaasta (miten ihmeessä olet eksinyt blogiini?) niin pysy kaukana tästä kakusta! Vaikka kakun valmistamisessa on muutama eri vaihe niin älä anna sen pelästyttää, kaikki vaiheet ovat simppeleitä ja vaikein osuus on antaa kakun levätä kylmässä yön yli. Kakkuun ei tule lainkaan liivatetta etkä tarvitse uunia sen valmistamiseen. 

Nyt on muuten Indiedays Blog Awards äänestykset käynnissä, käykäähän äänestämässä omia suosikkejanne Indiedaysin sivuilla. Wicked sweet kitchen on myös ehdolla Foodlover-kategoriassa joten jos blogini on jollain tapaa inspiroineet teitä ja haluatte antaa äänenne blogilleni voitte äänestää sitä painamalla alla olevaa kuvaa.















Mocha mousse cake
23 cm irtopohjavuoka

Ainekset:

Pohja:
275g Oreo-keksejä (tai vastaavia)
100g voita

Täyte:
225g tummaa suklaata (45% kaakaota)
2 1/3 dl + 2 1/3 dl kuohukermaa
3 rkl tomusokeria, sihdattuna
1 rkl kiehuvaa vettä
1 rkl pikakahvijauhetta
ripaus suolaa
1 tl vaniljasokeria

Suklaakuorrutus:
85g voita, huoneenlämpöistä
4 dl tomusokeria, sihdattuna
1 dl kaakaojauhetta, sihdattuna
reilu ½ dl maitoa

Lisäksi:
50g tummaa suklaata

Tee näin:

Pohja:
1. Pingota leivinpaperi vuoan pohjalle ja voitele pohja sekä reunat. Sulata voi. Murskaa keksit tehosekoittimessa ja lisää voi. Painele seos vuoan pohjalle ja reunoille. Laita pakastimeen vähintään 20 minuutiksi.

Täyte:
2. Tee sitten täyte. Rouhi suklaa pienemmäksi. Sulata suklaa ja 2 1/3 dl kermasta keskenään  kulhossa mikrossa 20 sekunnin välein sekoittaen kunnes tasaista. Anna jäähtyä.
3. Kiehauta vesi ja sekoita pikakahvijauhe sekaan. Laita sivuun. Vatkaa loput kermasta (2 1/3 dl) löysäksi vaahdoksi. Lisää kahvi, sihdattu tomusokeri, suola sekä vaniljasokeri sekaan. Vatkaa kovaksi vaahdoksi.
4. Kääntele 1/3 kermaseoksesta sulaneen suklaan sekaan. Kääntele sitten vähitellen suklaa-kermaseos kermavaahdon sekaan kunnes tasaista. Kaada täyte pohjan päälle. Laita kakku jääkaappiin vähintään 6 tunniksi, mielellään yön yli.

Kuorrutus:
5. Tee kuorrutus kakun saatua levätä jääkaapissa. Vatkaa huoneenlämpöinen voi pehmeäksi. Lisää sihdattu tomusokeri ja kaakaojauhe, vatkaa tasaiseksi. Lisää lopuksi maito ja vatkaa n. 5 min kunnes kuorrutus on ilmavaa.

Kokoa:
6. Irrota kakku vuoasta ja aseta tarjoiluastialle. Pursota suklaakuorrutus kakun päälle isoa pyöreää tyllaa käyttäen. Sulata puolet suklaasta esim. mikrossa ja valuta ohuena nauhana kakun päälle. Ruohi loput suklaasta ja ripottele kakun pinnalle. Tarjoile kylmänä.


12 kommenttia:

  1. Sama täällä, minäkään en tykkää pikkutarkasta näpertelystä. Tämä kakku näyttää kyllä uskomattoman hyvältä, nams, nams! :)

    VastaaPoista
  2. Voi kun herkullisen näköinen! Juuri ajattelin pientä painonpudotusprojektia, mutta ehkä se voi vielä odottaa :)

    VastaaPoista
  3. Glurps, näyttää ihan mielettömän herkulta!

    VastaaPoista
  4. Apua miten hyvän näköinen, tämä on pakko testata!

    VastaaPoista
  5. Aivan taivaallisen näköinen suklaakakku! Ajattelin kokeilla ohjetta lähiaikoina ja pohdin että mikä osa reseptiä on tuo moussen ja täytteen väliin jäävä ohut vaalen ruskea kerros on? :)

    Terveisin
    Ehkä hiukan hassuja kysyvä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Elikkä ensiksi on pohja, sitten suklaamoussetäyte ja sitten kuorrutus (pallerot). Kakku viimeistellään suklaasulalla. Toivottavasti pidit kakusta jos kokeilit sitä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...