tiistai 10. maaliskuuta 2015

Suklaakastike

Jo toinen resepti tällä viikolla ja nyt on vasta tiistai, aika harvinaista eikö? Tämä johtuu siitä että olen ollut flunssassa enkä ole muutamaan päivään tehnyt  muuta kuin kökötellyt sohvalla karkkia syöden, katsonut sarjoja netflixistä ja nukkunut. Näiden tärkeiden aktiviteettien välissä olen kuitenkin ehtinyt viimeistellä muutaman aikaisemmin kuvaamani ohjeen joten tässä super herkullisen suklaakastikkeen ohje. Kastike pesee kaupan valmiskastikkeet mennen tullen ja se on kaiken lisäksi helppo ja nopea valmistaa. Kastike on todella monipuolinen ja sitä voi syödä jäätelön ja pannareiden kanssa, siihen voi dipata hedelmiä ja marjoja ja se sopii myös erinomaisesti esim. kakkujen ja cupcakesien koristeluun. Pahimpaan makeannälkään kastiketta voi myös syödä suoraan purkista, testattu on ja toimii!

Suklaakastike
n. 2 dl

Ainekset:
75g (maito)suklaata, karkeasti rouhittuna
1 dl kuohukermaa
25g sokeria (vajaa 2 rkl)
1 3/4 rkl juoksevaa hunajaa
3/4 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa

Tee näin:
1. Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi ja laita keskikokoiseen kulhoon. Lämmitä kerma, sokeri ja hunaja keskenään kattilassa kiehumispisteeseen, useasti sekoittaen vispilällä. 
2. Ota liedeltä ja kaada kiehuva kermaseos suklaarouheen päälle. Sekoita tasaiseksi. Lisää vaniljasokeri ja ripaus suolaa ja sekoita taas tasaiseksi. Maista. Anna jäähtyä ja tarjoile.

Vinkki!
* Kastike kovettuu jonkun verran kylmässä joten jos haluat kastikkeesta taas juoksevaa voit hetken lämmittää sitä mikrossa.


8 kommenttia:

  1. Hei kiitos ihanista resepteistä ja todella kauniin ja houkuttelevan ulkoasun omaavasta blogista :)

    Millainen on kastikkeen säilyvyys?
    Onko kaikki reseptit sun omia vai sovelluksia? :)

    -S-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle S mukavasta kommentistasi! Arvioisin että kastikkeen säilyvyys on ainakin n. 5 päivää jääkaapissa. Ja kaikki reseptit ei suinkaan ole omiani, silloin laitan aina reseptiin merkinnän mistä olen kyseisen ohjeen löytänyt. Välillä ohjeet ovat täysin omiani, sovelluksia tai muunnoksia jostain muusta reseptistä.

      Toivottavasti pidät kastikkeesta jos päädyt kokeilemaan sitä! :)

      Poista
  2. Vau mitkä kuvat! Ja kastike varmasti täydellisen hyvää :) .

    VastaaPoista
  3. Hei vähän off topic mutta...kiitos paljon carrotcupcake ohjeestasi, se on täydellinen! Eilen kokeilin kuorrutteeksi double chocolate cupcake -ohjeestasi, mutta vaihdoin suklaan valkosuklaaseen...nam! Pidän myös tuon kuorrutteen rakenteesta, ihanan sileä ja se on täydellinen pursottaa kauniisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi, mahtavaa kuulla että olet pitänyt ohjeistani! Ja kiitos valkosuklaavinkistä, täytyy kokeilla joskus! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...