sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Chocolate chip skillet cookie

Kaikki jotka ovat joskus aiemmin eksyneet blogiini tietävät varmasti jo tässä vaiheessa että rakastan keksejä. Erityisesti sitkeitä, pehmeitä ja hieman raakoja keksejä jossa suklaata ei ole säästelty. Olen jo kauan aikonut julkaista tämän ohjeen mutta joka kerta kun olen leiponut keksin se on hävinnyt parempiin suihin ennen kuin olen ehtinyt ottaa kameran esille. Nyt kuitenkin ehdin ottaa muutaman kuvan keksistä ennen kuin upotin haarukkani jättikeksiin joten tässä se tulee: Chocolate chip skillet cookie eli suomeksi pannussa paistettu suklaahippukeksi. 

Jättikeksi valmistetaan suoraan pannuun ja se tarjoillaan myös suoraan siitä. Vieraille vaan kaikille omat haarukat tai lusikat ja eikun menoksi. Keksi sopii erinomaisesti yhteen vaniljajäätelön kanssa mutta maistuu myös sellaisenaan maitolasillisen kera. Keksiin voi käyttää mitä tahansa suklaata mitä kaapista löytyy, itse käytin tällä kertaa sekä valkosuklaata että tummaasuklaata. Keksistä tuli aivan järkyttävän hyvää ja söin suuren osan keksistä yhdellä istumalla. Jos siis haluat varmistaa ettet syö koko keksiä itse niin kannattaa kutsua muutama kaveri kylään. Kaverit ilahtuvat ja vatsasi kiittää. Monet on myös pyytänyt vaihekuvia ja tällä kertaa muistin ottaa jokaisesta vaiheesta kuvan, toivottavasti niistä on jotain hyötyä!

Chocolate chip skillet cookie
Yksi iso keksi, uuninkestävän pannun halkaisija n. 20 cm

Ainekset:
100g voita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
3 1/4 dl vehnäjauhoja
½ tl ruokasoodaa
ripaus suolaa
80g valkosuklaata, karkeasti rouhittua
80g tummaa suklaata (45% kaakaota), karkeasti rouhittuna

Tee näin:
1. Lämmitä uuni 175 C. Rouhi suklaat karkeasti. Sulata voi uuninkestävässä paistinpannussa liedellä miedolla lämmöllä. Ota pois liedeltä ja lisää sokerit ja vaniljasokeri, sekoita tasaiseksi. Anna pannun ja seoksen jäähtyä 5 minuuttia.
2. Riko kananmuna suoraan pannuun ja sekoita puulastalla tasaiseksi. Lisää myös vehnäjauhot, ruokasooda ja suola. Sekoita taas puulastalla tasaiseksi. Tässä vaiheessa saattaa mennä muutama minuutti. Kääntele lopuksi suklaarouhe huolimattomasti sekaan, tasoita pinta.
3. Laita pannu uuniin ja paista uunin keskitasolla keksiä n. 19-25 minuuttia kunnes keksi on saanut hieman väriä ja riippuen siitä kuinka tahmean keksin haluat. Minä paiston keksiä n. 21 minuuttia ja keksi oli ihanan tahmea minun makuuni. 
4. Anna keksin jäähtyä hetki ennen tarjoilua. Tarjoile keksi sellaisenaan tai vaniljajäätelön kanssa.

Vinkki!
* Voit käyttää omaa lempisuklaatasi reseptissä.
* Ole varovainen kuuman pannun kanssa, itse unohdin kerran että koko pannu on kuuma ja otin paljain käsin kahvasta kiinni ja poltin käteni.
* Voit käyttää myös valurautaista pannua ohjeessa. Jos pannussa kuitenkin on puukahva pannua ei luultavasti saa laittaa uuniin.

1. Sulata voi ja ota pannu pois liedeltä. 2. Lisää sokerit ja sekoita tasaiseksi, anna jäähtyä 5 min. 3. Lisää kananmuna. 4. Sekoita tasaiseksi.
5. Lisää myös kuivat ainekset. 6. Kääntele puulastalla tasaiseksi. Tässä vaiheessa saattaa mennä muutama minuutti. 7. Lisää myös suklaarouhe ja sekoita nopeasti. 8. Tasoita pinta. Paista keksiä uunin keskitasolla 19-25 minuuttia.

24 kommenttia:

  1. Aivan mahtava idea ja niin herkullisen näköinen! :P

    VastaaPoista
  2. Oih nää on parhaita! Itsekin just tällä viikolla tein red velvet version cookie cakesta, tosin ulkonäkö laiskuuden, aikapulan ja nopean tuhoamisen vuoksi todella viimeistelemätön ja kamala (ei ollenkaan mun tyylistä leipoa jotain koristelematonta! :D) mutta ah miten hyvää! Etenkin kun keksin keskustan jättää todella pehmeäksi niin että lämmitettäessä se suunnilleen valuu lautaselle namnam <3 Ja tarjotaan tietysti kuumana ja jäätelön kera. Aijai ;) Tässä mun versio:

    http://vispilavintiontemmellyskentta.blogspot.fi/2014/06/red-velvet-cookie-cake-gluteeniton.html?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä näyttää! Minä taas en ole niin tarkka ulkonäön kanssa, makuhan on tärkein! Ja aah tuo valuva sisus, nam! Jätän aina kaikki keksit "raaoiksi" keskeltä :)

      Poista
  3. Ihana idea ja niin herkullisen näköinen♥

    VastaaPoista
  4. Oij joi ja voi ei! Ei näitä kuvia voi enää katsoa. Valuva sisus, ah! Tästä tuli mieleen viime vuonna tekemäni pitsakeksi, joka kylläkin on kypsempi kuin tämä, mutta maultaan aivan mielettömän herkullinen. Sisältä sitkeä, reunoilta rapea. Löytyy täältä, jos haluat käydä katsomassa http://suklaapossu.blogspot.fi/2013/09/koko-suomi-leipoo-evasta-chocolate-nut.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos, valuva sisus on ihan parasta!! Näyttää ihanalta tuo pitsakeksi, itse olen kokeillut vastaavanlaista brownie pizzaa, sekin valuvalla sisuksella tottakai ;)

      Poista
  5. Maistuu maitolasillisen kera, tarkoitat varmaan että purkillisen :D
    Ihanan näköinen :P Multa ei harmi kyllä taida löytyä pannua jonka sais pistää uuniin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep maitoa meni kyllä jonkun verran tuota syödessä :D voit toki käyttää vaikka kakkuvuokaa tämän valmistamiseen!

      Poista
  6. Oi, miten herkullisen näköistä! Ihania kuvia, melkein maistan tämän herkun :)

    VastaaPoista
  7. Voiko paistinpannun sijasta käyttää irtovuokaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kyllä voi. Taikinaa ei tietenkään voi valmistaa siinä mutta muuten irtopohjavuoka käy hyvin. Jos kokeilet niin kerro mielellään mitä pidit! :)

      Poista
  8. Siis aivan mahtava ohje ja toimi :) Lisäsin valko- ja tummasuklaan lisäksi kookospaloja, tuli herkullista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että pidit ohjeesta! Kiitos kun kommentoit :)

      Poista
  9. Hei! Löydän aina blogistasi jotain superia! Ja leivoin tätä heti ensi silmäyksestä, toimi mainiosti, sillä olen itsekin keksihullu!
    Muuten, tämä on mielestäni helpompi kuin normaali cookie-resepti jonka olen kokeillut blogistasi. Olen tehnyt niitä sen ohjeesi mukaan monen monta kertaa, ja nyt huomasin että tässä ei tarvita puolen tunnin odotusaikaa eikä vatkainta. Vai mitä?

    Olin hieman yllättynyt tämän helppoudesta ja nopeudesta. Joka tapauksessa pahoin pelkään, että tämä on tulossa nimikkoreseptikseni. Keksitkö nämä mahtavuudet päästäsi vai amerikkalaisilta? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi! Tosi kivaa kuulla että olet löytänyt blogistani monta hyvää ohjetta! :) Perinteisessä cookie-reseptissä sokeri ja voi vaahdotetaan ja taikina laitetaan jääkaappiin jotta keksit eivät leviäisi uunissa ja pitäisivät muotonsa. Tässä ohjeessahan siitä ei ole huolta kun taikina ei pääse pannussa leviämään :) En keksi kaikkea omasta päästäni vaan saan usein inspiraation jostain muualta ja sitten kehittelen oman versioni :) Varmaan tämäkin idea on alunperin USA:sta!

      Poista
  10. Oh my! Looks soooo good, so indulgent (:

    VastaaPoista
  11. Tein ohjeen puolikkaana blinipannulle ja tuli kyllä älyttömän hyvää!!! :)

    -E

    VastaaPoista
  12. Moi! Onko jättikeksiä mahdollista saada kokonaisena irti pannusta/vuoasta? Varmaan leivinpaperin avulla joo mutta meneekö rikki?
    T: Petteri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Petteri! Keksi on kyllä sen verran tahmeaa sorttia että epäilen. Vaikka voisit kokeilla antaa keksin levätä jääkaapissa muutaman tunnin ja sitten irroittaa sen pannusta leivinpaperin avulla. Kakkuhan ei silloin pysy tahmeana mutta voit aina kokeilla laittaa sen hetkeksi mikroon :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...