maanantai 14. huhtikuuta 2014

Salted caramel milkshake

Kuten jo aikaisemmin kerroin olen viime aikoina ihastunut pirtelöihin ja kehitellyt eri makuvaihtoehtoja oikein urakalla. Tämä pirtelö sai ideansa Snickers-cupcakeseista joiden ohjeen julkaisin vähän aikaa sitten. Sormisuolalla maustettu kinuskikastike on mielestäni aivan taivaallista ja sopii niin monen asian kanssa yhteen, kannattaa ehdottomasti kokeilla sitä jos et ole jo kokeillut! Jäätelö ja kinuskikastike on klassinen kombo ja tämä pirtelö on yksi tämän hetkisistä lempiherkuistani.

Salted caramel milkshake
1 iso pirtelö

4 palloa vaniljajäätelöä
2-4 rkl maitoa (mielellään kevyt tai täysmaitoa)
1 rkl sormisuolalla maustettua kinuskikastiketta (ohje alla)

Salted caramel sauce:
1 dl fariinisokeria
1 2/3 dl kuohukermaa
1/4 - ½ tl sormisuolaa, maun mukaan

Tee näin
1. Tee ensin kinuskikastike. Keitä kermaa ja fariinisokeria kattilassa hiljalleen välillä sekoittaen n. 10-15 minuuttia. Ota pois liedeltä ja lisää sormisuola. Anna jäähtyä ja laita sitten ilmatiiviiseen purkkiin.
2. Ota jäätelö hetkeksi huoneenlämpöön niin että se ehtii pehmetä hieman. Laita jäätelö, maito ja kinuskikastike tehosekoittimeen ja sekoita kunnes seos on tasaista. Kaada lasiin ja valuta hieman kinuskikastiketta pinnalle. 

Vinkki!
* Jos haluat paksumman pirtelön voit vähentää maidon määrää, jos taas ohuemman niin lisätä maitoa.
* Ohjeen voi helposti tuplata.
* Jos haluat voit laittaa tarjoilulasit hetkeksi pakastimeen ennen tarjoilua.
* Ylimääräisen kinuskikastikkeen voi tarjoilla jäätelön kanssa tai mikset kokeilisi leipoa Snickers cupcakeseja?

10 kommenttia:

  1. kuis pitkää ton karamellisoossin voi toivoo kestävän hyvänä jääkaapissa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm minulla se ei koskaan säily niin pitkään mutta veikkaisin että ainakin viikon verran! :)

      Poista
  2. Herkullisen näköistä pirtelöä! Täytyypä pistää tämä ohje korvan taakse, kesän helteitä odotellessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pirtelöt ovat mitä mainion herkku kesällä mielestäni :)

      Poista
  3. Oi, viimeksi ihan pentuna pirtelöä tehnyt, mutta nyt taytyy kyllä kokeilla! Onko sulla mitään muite pirtelö variaatioita tulossa? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla tätä, oli niiin hyvää! :D Ja olen kyllä tehnyt pirtelöitä jonkun verran mutten muistanut kuvata niitä.. Aina mennyt parempiin suihin ennen kuin olen ehtinyt ottaa kameran esiin :) Mutta nyt kesällä tulee varmasti taas tehtyä niin laitan ohjeet sitten tänne!

      Poista
  4. Kiitos MAAILMAN PARHAIMMAN pirtelön ohjeesta! Ihan mahtavan makuista, en ole lyhyen elämäni aikana löytänyt parempaa ohjetta. Paras tietämäni ruokablogi. Sun reseptit todellakin innoittaa nuorempaakin sukupolvea leipomaan ja tekemään itse. Oot mahtava leipuri, kuvat on mahtavia ja herkut niin makunsa kuin visualistisuutensa (<- onko toi ees sana?) puolestakin ihan parhaita! Rakastan sun tyyliä ruuanlaittotyyliä, jossa kaikki ei oo niin viimeisen päälle.

    t. Yläasteelainen leipuri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti aivan ihanasta ja kannustavasta kommentistasi! :) Aivan mahtavaa kuulla että onnistun innoittamaan nuoria leipomaan! Ja siinä olet täysin oikeassa että kaikki ei aina ole niin viimeisen päälle kun leivon ja niin sen mielestäni pitääkin olla, ei leipominen niin vakavaa ole! :) Mukavaa joulunodotusta sinulle ja toivottavasti tulet toisenkin kerran vierailulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...