torstai 13. maaliskuuta 2014

Chocolate chip cookie cups


Mahtavaa, löysitte perille uuteen blogiin! Tervetuloa. Tässä tulee ohje jonka lupasin julkaista tällä viikolla. Ohje ilahduttaa ainakin kaikkia keksifaneja. Varsinkin teitä jotka rakastatte paksuja, pehmeitä ja suklaata pursuavia keksejä. Täällä blogissa alkaa olemaan jo aika paljon keksiohjeita mutta ei kai niitä liikaa voi olla? Minä en ainakaan ole vielä kyllästynyt keksien leipomiseen (ja syömiseen!) joten niitä tulee varmasti jatkossakin lisää.

Nämä keksit eroavat aiemmin leipomistani kekseistä sillä tavalla että ne leivotaan muffinssipellissä. Joidenkin korvaan tämä voi kuulostaa oudolta mutta tällä tavalla taataan että kekseistä tulee uskomattoman paksuja, loistoidea mielestäni! Jos jollakin siis on ongelmia leviävien keksien kanssa tässä on ratkaisu siihen pulmaan. Tässäkin ohjeessa on tärkeää ettei keksejä paista liian kauan vaan että ottaa keksit uunista niiden vielä ollessaan hieman raakoja. Tiedän että alan kuulostamaan rikkinäiseltä levyltä mutta tämä vaihe on vaan niin tärkeä jos haluaa pehmeitä keksejä kuivien sijaan. Ja tämän olen oppinut kantapään kautta. Itse teen niin että jos olen epävarma jostakin ohjeesta niin paistan ensin koekeksin ja vasta sitten loput kekseistä.

Laitoin kekseihin sekä valkosuklaata että tummaa suklaata ja yhdistelmä oli mielestäni täydellinen. Kehotan ehdottomasti kaikkia kokeilemaan ohjetta mutta varoitan, keksit ovat vaarallisen hyviä!

Chocolate chip cookie cups
20-24 kpl

170g voita, huoneenlämpöistä
150g (n. 2dl) fariinisokeria
50g (reilu ½ dl) sokeria 
1 kananmuna, huoneenlämpöinen
250g (n. 4 dl) vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
125g valkosuklaata, karkeasti rouhittua
125g tummaa suklaata (45% kaakaota), karkeasti rouhittua

Tee näin:
1. Ota voi ajoissa huoneenlämpöön. Pilko valkosuklaa ja tumma suklaa karkeasti veitsellä. Voitele muffinssipellin kolot huolellisesti tai laita muffinssivuoat koloihin. Sekoita vehnäjauhot, ruokasooda, vaniljasokeri sekä suola kulhossa, laita sivuun.
2. Vatkaa pehmeä voi ja sokerit keskenään kulhossa kuohkeaksi, n. 5 minuuttia sähkövatkaimella. Lisää kananmuna ja vatkaa sekaisin. Lisää lopuksi kuivat ainekset ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kääntele suklaarouheet sekaan lastalla. Laita taikina jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.
3. Ota taikina jääkaapista ja lämmitä uuni 175 C. Ota pingispallon kokoisia palloja taikinasta ja laita muffinssipellin koloihin, älä litistä.
4. Paista keksejä uunin keskitasolla 7-11 minuuttia riippuen siitä minkä kokoisia keksejä teet. Keksit ovat valmiita kun niiden reunat ovat saaneet hieman väriä mutta ovat vielä pehmeitä. Anna jäähtyä pellissä 10 minuuttia ja siirrä sitten ritilälle jäähtymään kokonaan. Paista loput kekseistä.

Vinkki!
* Silikoniset muffinssivuoat toimivat hyvin ohjeessa.
* Älä paista keksejä liian kauan, keksit kypsyvät vielä jäähtyessään.


34 kommenttia:

  1. Kiitos kiitos kiitos tästä ohjeesta! Olen oikein odottanut tätä reseptiä heti kuvan näistä ihanuuksista muutama päivä sitten nähtyäni :) Tänään on minulla leipomispäivä ja nämä menevät ehdottomasti kokeiluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Kerro mielellään mitä pidit kekseistä ja hauskaa leipomispäivää :)

      Poista
    2. Annoin tosiaan näille paakkelsseille mahdollisuuden ja ihmiset, nämä on juuri niin hyviä miltä näyttävät! Ohjeen kanssa sovelsin tosin hieman, löysin nimittäin toisen ohjeen näille kekseille, joissa voin ja sokerin vaahdottamisen sijaan voi ruskistettiin(!) ensin pannulla ja siihen sen jälkeen sekoitettiin sokerit. Niksin pointtina oli mitä ilmeisemmin lisätä "pähkinäistä" makua kekseihin. Sähkövatkaajani on vähän sökö at the moment, joten tämä niksi sopi minun tarpeisiini hyvin. Täytyy joskus kokeilla myös tällä perinteisellä tavalla, josko tuolla voin paistamisella saisi oikeasti makueroa aikaan :) Tässä on vielä ohje, jos jotakuta kiinnostaa kurkata:

      http://whatisbakinginthebarbershop.blogspot.fi/2013/04/chocolate-chip-cookie-cups.html

      Senkin huomasin että vähemmän paistoaikaa on näissä myös ns. enemmän. Vaikka olin paistamisen jälkeen lähes varma, että nämä jäivät liian raaoiksi, olivat nämä jääkaappikeikan jälkeen aivan täydellisiä. Sopivan sitkeitä sisältä mutta kuitenkin rapeita reunoista. Käytin muuten paperisia vuokia, mutta laitoin muutaman vuuan päällekkäin jotteivat nämä lössähtäisi ja hyvin pitivät muotonsa ja irtosivat myös vuuista jäähtymisen jälkeen erittäin helposti :)

      Uusi ultimateherkku siis löydetty tämän leipurin kokoelmaan, kiitos vielä kerran ohjeesta!

      Poista
    3. Mahtavaa kuulla että keksit onnistuivat! Ja olen ihan samaa mieltä, kekseissä vähemmän paistoaikaa on ehdottomasti enemmän! :) Tuota voin ruskistamista on jo pitkään pitänyt kokeilla, täytyy ottaa itseä niskasta kiinni ja kokeilla lähiaikoina.

      Hyvä tietää että nuo paperiset vuoat toimivat hyvin ohjeessa, kiitos tiedosta! Ja kiitos kun tulit kommentoimaan lopputuloksesta. :)

      Poista
  2. Oi ihanaa, täydelliseltä kuulostaa! Huomenna onkin paljon aikaa leipoa ja kaikki aineet odottavat kaapissa. Sun kuvat ja ohjeet on kyllä niin ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti pidit kekseistä jos kokeilit niitä! :)

      Poista
  3. Herkullisen näköisiä keksejä. Eikä niitä keksiohjeita ole koskaan liikaa, aina voi kokeilla uusia :)

    VastaaPoista
  4. Jes huomenna leivontapäivä ja nämä pääsi juuri listalle! Kuulostaa ja näyttää täydelliseltä :)

    VastaaPoista
  5. Oi voi ;D Laitoit taas lisää näitä ihania herkkukeksiohjeita, ja sait kuolan valumaan ja leivontasormet syyhyämään ;)

    VastaaPoista
  6. Kokeilin näitä tänään ja oi että! <3 itse olen paksujen, pehmeiden mutta reunalta rapeiden keksien suuri ystävä, ja mulla oli aiemmin juuri tuo keksien leviäminen ongelmana. Nyt tuli kyllä niin täydellisiä keksejä, juuri minun makuuni! Tulen ehdottomasti vastaisuudessakin laittamaan keksejä muffinipeltiin paistettavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla että keksit onnistuivat ja pidit niistä! Ja tuo muffinssipelti on kyllä mainio kun keksit ei leviä ollenkaan :) kiitos kun kommentoit!

      Poista
  7. Tykkään kovasti blogistasi. :) Olen kokeillut useampiakin ohjeita, ja kaikki ovat olleet hyviä. Onnistuvatkohan nämä ihan tavallisiin paperivuokiin vai jäävätkö kiinni?

    Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pitäisi onnistua paperisiin muffinssivuokiin! Jos haluat olla varma voit ensin kokeilla yhdellä keksillä ja sitten vaikka voidella vuoat kevyesti jos keksi jää kiinni. Ja tosi kiva kuulla että olet kokeillut useaa reseptiä ja että pidät blogista! :)

      Poista
  8. Ihan huippuohje ja niin tarpeeseen! Oon vaihdossa Itävallassa, eikä tässä asunnossa ole ollenkaan uunia. Sain kotiväeltä leipomisvimmaa helpottamaan sellaisen muffinikoneen (kyllä, sellasiakin näköjään on http://www.clasohlson.com/fi/Muffini--cupcakekone/Pr341941000 :D), joten nämä pääsi heti testiin. Taikina oli ainakin niin hyvää, ettei nyt paistumassa olevat keksit ainakaan voi siitä huonontua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi! Olen joskus nähnyt tuollaisia muffinssikoneita mutten koskaan päässyt kokeilemaan, onko se ollut hyvä? :) Entä maistuivatko paistetut keksit? Ja ihanaa ja muistorikasta vaihtoa sinulle!

      Poista
  9. Ihastuttava blogi! Kiva, että olen eksynyt tänne. Terkkuja Sokerivaltakunta blogista :)

    VastaaPoista
  10. Huikean herkullisia keksejä! Koko satsi meni yhden illan aikana... :D Sitä jäin miettimään, että minkä vuoksi taikina laitetaan jääkaappiin puoleksi tunniksi ennen paistamista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi, tosi kiva kuulla että keksit maistuivat! Laitan keksitaikinan usein jääkaappiin hetkeksi ennen paistamista sen takia että keksit pitäisivät muotonsa (tässä tapauksessahan sitä ongelmaa ei ole) mutta myös sen takia että keksien sisus kypsyisi hieman hitaammin ja näin reunoista tulisi sitkeät ja sisuksesta pehmeä. En kyllä mene takuuseen että näin on ja tuon taikinan jäähdyttämisen voi hyvin jättää väliin jos haluaa! :) Itse taidan tehdä niin enemmän tottumuksesta. Olen monesta jenkkiblogista myös lukenut että maku paranee jos taikinaa jäähdyttää n. vuorokauden, sellaista itsehillintää minulla ei vielä ole ollut että olisin malttanut odottaa niin kauan. :p

      Poista
  11. Nää oli ihan huippuja! Nykyään vannon sun keksireseptien nimeen, en oo parempia muilla ohjeilla tehny :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla että pidät keksiohjeistani, kiitos! :) Itsekin pidin näistä kekseistä tosi paljon, ihan lemppareitani!

      Poista
  12. Kiitos ihanasta reseptistä! Kokeilin näitä eilen ja nam nam, kun tuli hyviä! Löysin vahingossa blogisi (en enää edes muista, mitä kautta) ja olen siitä asti kuola valuen selaillut sivujasi. Voi jessus, miten ihania reseptejä ja ennen kaikkea kuvia! Vau! Silmilläänhän sitä ensimmäisenä "syö". :)
    Mukavaa kesän odotusta sinulle ja jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kuulla että pidit kekseistä ja tosi kiva että löysit tiesi blogiini! Kiitos kannustavasta kommentistasi ja mukavaa kesän odotusta sinullekin! :)

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Kiva kuulla että pidit kekseistä, kävin katsomassa blogiasi ja keksit näyttivät niiin hyviltä! :)

      Poista
    2. tein tänään näitä ja olivat ihan superhyviä! En olekkaan ennen tehnyt minkäänlaisia vaalea taikinaisia suklaahippukeksejä, mutta tämän jälkeen täytyy kokeilla muitakin. Ensiviikolla kokeilen snickers kuppikakkujasi ja ilmottelen sitten mitä tykkäsin. Hyvää viikonloppua. :) T. Anni

      Poista
    3. Mahtavaa kuulla että keksit maistuivat! Toivottavasti pidät myös kuppikakuista :) Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  14. Nyt kuulostaa mielenkiintoiselta idealta! Mitenkähän oon ite näiltä näin keksien rakastajana välttynyt, kun kumminkin tulee vietettyä aika paljon aikaa leivontablogeja lueskellessa..Täytyypä laittaa idea korvan taakse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, kekseistä tuli tosi hyviä tällä tavalla paistettuna! :)

      Poista
  15. Kokeilin. Ja teen vastakin. Kiitos herkullisesta ohjeesta!

    VastaaPoista
  16. Nää on ihan parhaita, kiitos huippureseptistä jälleen kerran! ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...