maanantai 6. huhtikuuta 2015

Itsetehty granola

Tässä aivan ihanan granolan resepti! Granolahan on melkein kuin mysliä mutta ei kuitenkaan sinne päinkään. Jos olen ymmärtänyt asian oikein granolan ja myslin suurin ero on että granolassa kaurahiutaleet, pähkinät ja siemenet paahdetaan uunissa joko voissa tai öljyssä, ja makeutetaan siirapilla, sokerilla tai hunajalla. Mysliä ei taas alun perin paahdettu ollenkaan, eikä sitä myöskään makeutettu. Minä itse pidän enemmän granolasta, rakastan sen rapeaa koostumusta, paahdettua makua ja sen pieni makeus sopii minulle paremmin kuin hyvin. Ohjetta voi muokata sydämensä kyllyydestä mutta kirjoitin kuitenkin tarkasti mitä itse laitoin sillä kokeiluni oli varsin onnistunut. Granolasta tuli aivan huisin hyvää joten suosittelen kokeilemaan, tämän jälkeen et enää osta granolaa kaupasta!

Itsetehty granola
n. 500g valmista granolaa

Ainekset:
5 dl kaurahiutaleita (ei pikahiutaleita)
1½ dl kurpitsansiemeniä
1 dl mantelilastuja
½ dl rouhittuja saksanpähkinöitä
1 tl jauhettua kanelia
½ tl suolaa
60g voita
reilu ½ dl ruskeaa ruokokidesokeria
reilu ½ dl juoksevaa hunajaa
1/4 tl bourbon vaniljasokeria (voit korvata tuplamäärällä tavallista vaniljasokeria)
1 dl pakastekuivattuja mansikoita/mustikoita

Tee näin:
1. Lämmitä uuni 200C. Pue iso uunivuoka leivinpaperilla. Sekoita kaurahiutaleet, kurpitsansiemenet, mantelilastut, saksanpähkinät, kaneli sekä suola keskenään isossa kulhossa, laita sivuun.
2. Lämmitä voi, sokeri ja hunaja keskenään kattilassa kunnes voi on sulanut ja seos alkaa kiehumaan. Ota liedeltä ja sekoita vaniljasokeri sekaan. Kaada seos kaurahiutale-pähkinäsekoituksen päälle ja sekoita huolellisesti. Levitä granola tasaiseksi  kerrokseksi uunivuokaan. 
3. Paahda granolaa keskellä uunia n. 18-28 minuuttia. Sekoita granolaa ensimmäisen 10 minuutin jälkeen ja paahda sitten 8-10 minuuttia lisää, sekoita taas ja paahda tarvittaessa lisää. Granola on valmista kun se on kauniin ruskeaa. Granolaa pitää tarkkailla koko ajan sillä se palaa helposti ja loppuminuuteilla sitä voi sekoitella parin minuutin välein. 
4. Ota uunista ja anna jäähtyä kokonaan. Rouhi pakastekuivatut mansikat pienemmiksi ja lisää granolan sekaan. Tarjoile maustamattoman jogurtin kanssa. Säilytä granola ilmatiivissä rasiassa huoneenlämmössä.

Vinkki!
* Granola palaa helposti joten tarkkaile sitä koko ajan. Minä sekoittelin granolaani viimeiset 10 minuuttia aina kahden minuutin välein. Kaikki uunit ovat erilaisia joten joillakin granola voi olla valmista jo 18 minuutin jälkeen kuin taas toisilla voi mennä reilut 25 minuuttia.
* Voit käyttää omia suosikkipähkinöitäsi ohjeessa. Myös melkeinpä kaikki kuivatut hedelmät/marjat sopivat granolan sekaan. Lisää kuivatut hedelmät/marjat vasta aivan lopussa, eli sen jälkeen kun granola on tullut uunista ja jäähtynyt kokonaan.
* Kokeile maustaa granola kanelin sijaan esim. inkiväärillä tai kardemummalla. Voit myös makeuttaa granolan vaahterasiirapilla hunajan sijaan.
* Ohje on helppo tuplata, käytä silloin isoa uunipeltiä vuoan sijaan.
* Granola säilyy monta kuukautta kannellisessa rasiassa.


10 kommenttia:

  1. Ah siis niin hyvää. Mysli - itsetehty granola 0-6!!!

    VastaaPoista
  2. Nam! Näyttää niin hyvältä.:) Olen tehnyt aina välillä itse granolaa, ja on se kyllä ihana aloitus aamulle vaikka paksun maustamattoman jogurtin kera. Juuri tarttui mukaan Punnitse & Säästä -liikkeestä pakastekuivattuja mansikoita, joita olin suunnitellut johnokin tämäntyyliseen. Resepti tuli siis kuin tilauksesta.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla jos pidät granolasta, aivan ihanaa mielestäni! :) Ja itsetehty granola on vaan niin paljon parempaa kuin kaupan valmiit!

      Poista
  3. Hei! Oiii, herkun näköinen granola! Itsekin valmistanut, mukava tarjottava esim. brunssille tuleville ystäville. ;)

    VastaaPoista
  4. Meidänkin mielestämme loistava resepti. Tehdään tätä aina viikon annos.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...