keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Kahden suklaan donitsit



Uunissa paistettavat donitsit ovat jo pidemmän ajan täyttäneet leivontablogien sivut. Minä olen tapani mukaan hieman jäljessä joten päädyin kokeilemaan donitseja nyt vasta. Koska rakastan suklaata, päätin leipoa (yllätys yllätys) kahden suklaan donitseja. Tai oikeastaan kolmen jos suklaaströsselit lasketaan mukaan. Donitseista tuli ihanan pehmeitä ja ilmavia ja suklainen kuorrutus oli suussasulavaa ja kauniin kiiltävää.

Donitsien leipominen on todella helppoa puuhaa, aineksia ei tarvitse vatkata vaan kuivat ja märät ainekset sekoitetaan ensin erikseen jonka jälkeen ne yhdistetään. Sitten taikina pursotetaan donitsipeltiin ja donitseja paistetaan uunissa reilu 10 minuuttia. Kuorrutus valmistuu viidessä minuutissa. Nopea dippaus, strösselit päälle ja voilà, donitsit ovat syöntivalmiita! Reseptistä saat 8 donitsia mutta jos syöjiä on enemmän kuin kaksi tai kolme suosittelen lämpimästi reseptin tuplaamista.

Kahden suklaan donitsit
n. 8 kpl normaalikokoisia donitseja

Donitsit:
3/4 dl sokeria
1 rkl fariinisokeria
½ tl vaniljasokeria
2 1/3 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
½ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
½ tl suolaa
1 kananmuna
1 1/5 dl maustamatonta jogurttia (käytin turkkilaista) tai maitoa
20g voita, sulatettuna

Suklaakuorrutus:
30g voita
1 rkl maitoa
1 tl juoksevaa hunajaa
30g tummaa suklaata (45% kaakaota)
reilu 1 ½ dl tomusokeria, sihdattuna

Lisäksi:
Suklaaströsseleitä

Tee näin:

Donitsit:
1. Lämmitä uuni 165 C. Voitele donitsivuoka. Sekoita sokerit keskenään kulhossa. Sekoita myös vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe, ruokasooda ja suola keskenään, sihtaa sokerien sekaan ja sekoita tasaiseksi.
2. Vatkaa kananmunan rakenne rikki pienessä kulhossa, lisää jogurtti ja sulatettu voi, sekoita tasaiseksi. Lisää kananmunaseos kuivien aineksien sekaan, sekoita lusikalla/lastalla tasaiseksi taikinaksi. Taikina on hyvin paksua.
3. Laita taikina pursotinpussiin ja pursota taikina donitsipellin koloihin. Älä täytä koloja liikaa sillä donitsit kohoavat uunissa vähintään kaksinkertaisiksi. Paista donitseja uunin keskitasolla n. 10-12 minuuttia tai kunnes puutikku tulee puhtaana ulos.
4. Anna donitsien jäähtyä pellissä n. 5 minuuttia ja kumoa ne sitten ritilälle jäähtymään. Tee sillä aikaa kuorrutus.

Kuorrutus:
5. Rouhi suklaa. Laita voi, maito sekä hunaja pieneen kattilaan ja lämmitä miedolla lämmöllä liedellä kunnes voi on sulanut, sekoita vispilällä koko ajan. Kun voi on sulanut, lisää suklaarouhe sekaan ja sekoita tasaiseksi. Ota kattila pois liedeltä. Sihtaa lopuksi tomusokeri sekaan ja sekoita tasaiseksi kiiltäväksi kuorrutukseksi.
6. Dippaa donitsien "parempi puoli" kuorrutukseen ja laita takaisin ritilälle kuorrutuspuoli ylöspäin. Ripottele suklaaströsseliä päälle. Tarjoile heti.

Vinkki!
* Donitsin paremmalla puolella tarkoitan sitä puolta joka on donitsipeltiä vasten.
* Jos donitsisi kolo ei ole tarpeeksi iso voit suurentaa sitä hieman terävällä pienellä veitsellä.
* Fariinisokerin voi korvata tavallisella sokerilla. Jogurtin voi myös korvata esim. maidolla.


23 kommenttia:

  1. Heh, täälläkin tänään uunissa paistettuja donitseja suklaapäällisellä.. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe mahtava sattuma :) Näyttivät herkullisilta, kävin vilkaisemassa :)

      Poista
  2. Näyttääpä herkulliselta! Nyt tiedän mitä teen miehelle kahvin kaveriksi juhlapäivän kunniaksi :) kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  3. Näyttääpäs hyvältä! Ja reseptikin kuulostaa terveellisemmältä kuin mitä esim arnoldsin donitsit ovat! Nyt vain sitten donitsipellin hankintaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa ehdottomasti hankkia donitsipelti, mahtava kapistus mielestäni! :)

      Poista
  4. Onnistuukoha ilman donitsi peltiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Heini! En usko että donitseista tulee yhtä kauniin muotoisia ilman donitsipeltiä :/ Toki voit kokeilla, makuhan on sama! Ja nämä voi myös leipoa muffinssipeltiin mutta donitsejahan niistä ei silloin tule :)

      Poista
  5. Moi! Mitä donitsipeltiä käytät? Mistä ostettu? 6 vai 12 paikan pelti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Sain donitsipeltini lahjaksi joten en valitettavasti tiedä mistä se on ostettu. Mutta se on 6 paikan pelti joka tekee normaalikokoisia donitseja! :)

      Poista
  6. Voi elämä mitä herkkuja! <3
    terv. Marita
    http://villejalupiineja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Apua, nyt iski kauhea makeanhimo! On kyllä herkullisen näköisiä donitseja! :D

    VastaaPoista
  8. Jähmettyykö kuorrute niin, että voi huoletta pakata päällekkäin vai jääkö toisiinsa kiinni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan itse omaan kysymykseeni. Tein eilen näitä, suurin osa tuli syötyä heti, mutta aamuksi jäi vielä muutama. Ainakin näin yön yli seisotuksen jälkeen uskaltaisin pakata niitä ainakin limittäin. Korvasin jauhot sunnuntain gluteenittomalla jauhoseoksella ja onnistui tosi hyvin. Joten keliaakikotkin voivat herkutella näillä :)

      Poista
    2. Hei ja pahoittelen että vastaan näin myöhään, olen ollut reissussa enkä lukenut kommentteja :/ Todella kiva kuulla että pidit donitseista ja että vehnäjauhot voi korvata gluteenittomilla jauhoilla! :) Kiitos kun kommentoit!

      Poista
  9. Heippa ! Pakko tulla kertomaan että löysin blogisi vasta pari päivää sitten ja tämä on ehdottomasti inspiroivin leivontablogi johon olen törmännyt!!! Ihania ohjeita :) Jatka samaan malliin! T: Suklaaholisti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suklaaholisti kannustavasta kommentistasi! Mahtavaa saada uusi lukija ja niin kiva kuulla että blogini inspiroi sinua leipomiseen! :) Kiitos vielä!

      Poista
  10. Hyvännäköisiä, nam. Uunissa paistetut donitsit on hyviä ja astetta terveellisempiä kuin friteeratut donitsit. Ja niin helppoja tehdä :). Sulla tuo ohje näyttää olevan hyvin pitkälle samanoloinen, minkätyylisellä itse olen tehnyt. Jogurtti antaa siihen kivasti pehmeyttä, eikä rasvaa tarvi paljoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi, nämä ovat tosiaan aivan ihanan makuisia vaikka ovatkin astetta terveellisempiä :) Ja jogurtti antaa kivan maun ja koostumuksen donitseihin!

      Poista
  11. Minkä blogin löysin! <3 niin herkullisia reseptejä ja kuvia täällä! Hiihtolomalla taidetaan leipoa paljon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla Alisa että löysit blogiini! :) Toivottavasti löydät täältä paljon uutta kokeiltavaa. Jos kokeilet jotakin olisi mukava kuulla mitä pidit ohjeista! Kiitos kommentistasi!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...