maanantai 16. syyskuuta 2013

Rustic blueberry & apple tarts



Tässä ihanan syksyisen piirakan resepti. En osannut päättää teenkö omena vai mustikkapiirakan joten päätin laittaa molempia ja täytyy sanoa että lopputulos oli todella onnistunut! Kirpeät omenat ja makeat mustikat sopivat täydellisesti yhteen mielestäni. Tein neljä pientä piirakkaa mutta jos haluat voit tehdä ohjeella myös yhden ison piirakan. 

Rustic blueberry & apple tarts

4 pientä piirakkaa (tai yksi iso)

Pohja:
3½-3 3/4 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
170g kylmää voita
3/4 dl jääkylmää vettä

Täyte:
2 pientä omenaa (esim. granny smith)
2 dl mustikoita (käytin pensasmustikoita)
2½ rkl sokeria (1½ + 1)
2 rkl sitruunamehua (1 + 1)
1 rkl perunajauhoja

Lisäksi:
2 rkl voisulaa
2 rkl ruokosokeria

Tee näin:

Pohja:
1. Tee ensin pohjat. Sekoita jauhot ja suola monitoimikoneessa. Leikkaa voi pieniksi kuutioiksi ja lisää koneeseen, sekoita nopeasti muruiseksi. Lisää jääkylmä vesi ja sekoita kunnes taikinasta alkaa juuri ja juuri muodostua iso pallo. 
2. Ota taikina koneesta ja vaivaa taikinaa käsin jauhoitetulla alustalla sen verran että kaikki neste on varmasti tasaisesti jakautunut. Jos taikina vaikuttaa aivan liian tahmealta voit lisätä tässä vaiheessa vähän jauhoja. Taikinan kuuluu kuitenkin olla pehmeää ja hieman tahmaista. Laita taikina jääkaappiin 20 minuutiksi. 

Täyte:
3. Tee täyte sillä aikaa kun taikina lepää kylmässä. Vuoraa uuninpelti leivinpaperilla ja lämmitä uuni 200 C. Kuori ja pilko omenat n. 2 mm paksuiksi viipaleiksi. Sekoita omenat, 1 rkl sitruunamehua ja 1½ rkl sokeria kulhossa, laita sivuun. Sekoita mustikat, loput sitruunamehusta, loput sokerista ja perunajauhot toisessa kulhossa.

Kokoa:
4. Ota taikina jääkaapista ja jaa se neljään, yhtä suureen osaan. Muotoile käsin jauhoitetulla alustalla taikinapalloista pyöreitä n. ½ cm paksuisia lättyjä, siirrä pellille. Asettele omenat keskelle piirakkaa ja ripottele mustikoita päälle (katso alla oleva kuva). Käännä reunat päälle ja paina kevyesti.
5. Voitele piirakat voisulalla ja ripottele päälle ruokosokeria. Paista piirakoita keskellä uunia n. 35 minuuttia tai kunnes täyte "kuplii" ja piirakat ovat saaneet hienon värin. Anna jäähtyä hetken ja tarjoile sellaisenaan tai esim. vaniljajäätelön kanssa.




8 kommenttia:

  1. Mmmmmm aivan ihanan näköistä! :)

    VastaaPoista
  2. Ihan mielettömän herkullisen näköisiä!

    VastaaPoista
  3. Todella hyvännäköisiä! Löysin blogin eilen ja selasin kaikki reseptit heti läpi. Innostus (joka ollut kateissa jonkin aikaa) leipomiseen löytyi jälleen ja heti on listalla vaikka kuinka monta reseptiä kokeiltavaksi. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna mahtavasta kommentistasi!! Aivan ihana kuulla että blogini inspiroi sinua taas leipomaan :) hauskaa päivänjatkoa! :)

      Poista
  4. Onko omenoita pakko laittaa täytteeseen vai onnistuuko pelkillä mustikoilla? Ja onko ruokosokeria pakko laittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Omenoita ei ole pakko laittaa, ne voi korvata mustikoilla. Ja ruokosokerinkin voi korvata tavallisella sokerilla tai jättää kokonaan pois. Toivottavasti piirakat maistuvat! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...