sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Nopea raparperi-murupiirakka


Tässä ihanan ja todella helppotekoisen raparperi-murupiirakan ohje. Valitettavasti kuvat ovat aika huonolaatuisia, minulla oli kiire eikä minulla ollut kameraani mukana joten nappasin muutaman kuvan kännykälläni. Halusin kuitenkin julkaista reseptin sillä minusta piirakka oli todella hyvänmakuinen ja tulen varmasti tekemään sitä uudestaan!

Raparperi-murupiirakka (Resepti täältä)

1 piirakka, vuoan halkaisija n. 24 cm

Pohja:
175g voita
4 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
½ tl leivinjauhetta

Täyte:
Raparperia niin että vuoka täyttyy melkein (itse taisin laittaa n. 7 erikokoista vartta)
3/4 - 1 dl sokeria
1½ rkl perunajauhoja

Tee näin:
1. Lämmitä uuni 200 C. Pese ja leikkaa raparperit pieniksi paloiksi. Voitele piirakkavuoka.
2. Tee sitten pohja. Sulata voi kattilassa miedolla lämmöllä. Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja leivinjauhe kulhossa, lisää sula voi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Painele reilu puolet taikinasta vuoan pohjalle ja reunoille. Säästä loput taikinasta.
3. Ripottele perunajauhot pohjan päälle. Sekoita raparperinpalaset ja sokeri kulhossa, levitä pohjan päälle. Ripottele loput pohjan taikinasta raparperin päälle.
4. Paista keskellä uunia n. 25-35 minuuttia (itse taisin paistaa noin 30 min). Jos piirakka tummuu voit peittää sen folionpalasella. Anna jäähtyä hieman ja tarjoile vaniljakastikkeen/jäätelön kanssa.


8 kommenttia:

  1. Taidan kokeilla tätä omenalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä toimii varmasti loistavasti myös omenan kanssa! Sokerin määrää täytteessä voi ehkä vähentää jos omenat ovat itsestään jo makeita.

      Poista
    2. Oli kyllä tosi hyvää :) Kehuja sai. Lisäsin hieman kanelia omenoiden sekaan, muuten tein tuolla ohjeella.

      Poista
    3. Kuulostaa hyvältä, kiitos vinkistä! Täytyy ehdottomasti myös kokeilla omenoiden kanssa tätä :)

      Poista
  2. Ooo nam :) menee kokeiluun heti tänään :))

    VastaaPoista
  3. Mökillä ollessamme kokeilin ja tuli tosi hyvää...varsinkin vaniljakastikkeen kanssa. Helppo tehdä ja sopii muna-allergikollekin.......

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...