Tässä todella hyvän mustikka-sitruunakakun ohje. Turkkilainen jogurtti sekä öljy tekevät kakusta uskomattoman kostean ja mehevän. Kakussa on juuri oikea määrä mustikoita ja ihana sitruunainen maku! Ohjeessa voi hyvin käyttää pakastemustikoita ja kakku toimii myös mainiosti ilman kuorrutusta. Kakun valmistamiseen ei mene kuin muutama minuutti ja vaikein osuus on malttaa kakun paistua uunissa tunnin verran. Kannattaa antaa kakun jäähtyä kunnolla ennen kakun kumoamista, se irtoaa nimittäin huomattavasti helpommin vuoasta jäähtyneenä eikä hajoa yhtä helposti.
Hyvää vuotta 2016 kaikille!
Blueberry & lemon loaf
n. 10-12 palaa, 1 neliskulmainen kakkuvuoka
Ainekset:
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
2 1/3 dl sokeria
2 1/3 dl turkkilaista jogurttia, 10% rasvaa
4 kananmunaa
1 tl sitruunamehua
1 sitruunan hienoksi raastettu kuori
1 tl vaniljasokeria
1 1/4 dl rypsiöljyä
2 ½ dl (pakaste)mustikoita, jäisiä
Lisäksi:
2½ dl tomusokeria
½ sitruunan mehu
tarvittaessa vähän vettä
Tee näin:
1. Lämmitä uuni 175C. Voitele neliskulmainen kakkuvuoka huolellisesti voilla. Pese ja raasta sitruunan kuori hienoksi. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola keskenään kulhossa, laita sivuun.
2. Vatkaa käsin sokeri, jogurtti, kananmunat, sitruunamehu, kuori ja vaniljasokeri tasaiseksi taikinaksi, älä sekoita liikaa. Kääntele jauhoseos taikinan sekaan lastalla kolmessa erässä. Lisää lopuksi öljy ja kääntele kunnes taikina on tasaista. Kääntele jäiset mustikat varovasti sekaan ja kaada taikina vuokaan.
3. Paista kakkua uunin keskitasolla n. 1 tunnin tai kunnes kakku on saanut kauniin värin ja puutikku tulee puhtaana ulos. Anna kakun jäähtyä kokonaan huoneenlämmössä. Vie terävä veitsi kakun reunojen ympärille ja kumoa kakku esim. leikkuulaudalle.
4. Tee sitten kuorrutus. Sihtaa tomusokeri sitruunamehun sekaan, sekoita tasaiseksi. Lisää tarvittaessa hieman vettä tai tomusokeria oikean koostumuksen saamiseksi. Valuta kuorrutus jäähtyneen kakun päälle. Tarjoile.
Vaikuttaa hyvältä reseptiltä!
VastaaPoistaKiitos, oli todella hyvää! :)
PoistaNäyttää niin pehmeältä ja hyvältä! <3
VastaaPoistaT: Serkusten suklaaunelma blogi
Kiitos, oli ihanaa! :)
PoistaTämä oli tosi hyvää! Ihanan mehevää. Täytyy kokeilla jatkossa myös muilla marjoilla. Kiitos ohjeesta!
VastaaPoista-Lausku-
Kiitos Lausku! Muut marjat sopivat varmasti myös tosi hyvin. Kiitos kun tulit kommentoimaan!
PoistaKakku ei ollut lainkaan liian makea vaan ihanan marjaisa ja mehevä. Tämä menee ehdottomasti luottoreseptieni joukkoon, kiitos :)
VastaaPoistaTodella kiva kuulla. Kiitos kun tulit kertomaan! :)
PoistaKiitos -uunissa :)
VastaaPoistaToivottavasti pidit siitä! :)
PoistaKyllä, hyvää oli :D
PoistaVois kokeilla tehä tota gluteenittomana. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin. :)
VastaaPoistaToivottavasti onnistui gluteenittomana. Kiva blogi sinulla! :)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaEihän siihen tule kuin reilu kaksi desiä öljyä, jos tuplana tekee!
VastaaPoistaNyt tulin vihdoin ihan ajan kanssa kommentoimaan tänne sun blogiin! :D
VastaaPoistaSiis tää sun blogi on ehdottomasti yks mun lemppareista! ♥ Aivan ihania reseptejä ja huikeen hienoja kuvia! Sulla on just sellasia vähän erilaisia reseptejä, joista yli kaiken tykkään ja paljon muunnelmia :) Oon kokeillut täältä jo vaikka mitä, ja kokeilulistalla on vaikka kuinka monta reseptiä vielä :D
Ihan todella iso kiitos siis mahtavasta blogista! :)
Kiitos itsellesi todella, todella mukavasta kommentista! Niin kiva kuulla että olet kokeillut monia reseptejä täältä. Hyvää kesää sinulle!
PoistaOn pakko kirjoitella myös kiitosta muiden mukana, en ole koskaan törmännyt leivontablogiin, joka olisi näin kolahtanut! Aionkin kokeilla aivan kaikkia näistä sun leipomuksista (hyvässä alussa ollaan jo :D) ja yleensä olen aika nirppis sen suhteen mitä leivon, perus jauholeipomukset kun ei houkuttele. Kiitos siis resepteistä ja laadukkaista kuvista!
VastaaPoistaVoi kiitos, ihan super ihana kuulla että pidät blogistani! :) Kiitos tuhannesti kun tulit kommentoimaan ja jos kokeilet lisää reseptejä on aina mukava kuulla miten onnistui! :)
PoistaHei!
VastaaPoistaOtatko vastaan postausehdotuksia? Voisit tehdä postauksen, jossa valmistetaan toffeeta, nugaata, fudgeja tai muuta karkkia.
Hei ja kiitos ehdotuksista, katsotaan jos karkkiohjeita tulisi jossain vaiheessa! :)
PoistaNiin minustakin! Toivottavasti pidit kakusta jos kokeilit :)
VastaaPoistaMoi Heidi! Tosiaan en päivittele blogia yhtä usein kuin ennen mutta aina silloin tällöin inspiraation iskettyä. Kannattaa kuitenkin pysyä kuulolla, kyllä tänne uusia reseptejä aina silloin tällöin tupsahtaa! :) Ja kiitos aivan super ihanasta kommentistasi, juuri tuollaiset kommentit kannustavat taas bloggaamaan! :) Ps. sinunkin blogi on aivan mahtava.
VastaaPoistaHyvä resepti, kiitos tiedoista
VastaaPoistaHei, voiskohan öljyn korvata voisulalla? Jotenkin öljyt ei meille sovi.♥️
VastaaPoista