Tässä aivan älyttömän hyvän suklaamoussejuustokakun ohje! Kakku voi aluksi vaikuttaa monimutkaiselta ja aikaa vievältä projektilta mutta kakun teko ei oikeastaan ole lainkaan hankalaa. Kakun teossa on muutama eri vaihe ja resepti kannattaa lukea kunnolla läpi ennen kuin aloittaa mutta muuten se ei ole sen vaikeampi valmistaa kuin muutkaan kakut. Kakku kannattaa valmistaa vähintään päivää ennen tarjoilua ja se säilyy hyvänä jääkaapissa useamman päivän.
Sitten itse kakkuun. Mmmmm... kuola valuu jo kun ajattelen sitä! Kakun alin kerros on rapea Oreo-keksipohja. Sen päälle tulee täyteläinen paistettu juustokakkukerros ja sen päälle pehmeä suklaamoussekerros. Kakun kruunaa suklaaganache ja kakku koristellaan valkosuklaalla. Täytyykö minun edes sanoa että kakku oli hyvää? Laittoman H-Y-V-Ä-Ä. Ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen eli kaikki kipin kapin leipomaan kakku vaikka isän iloksi isänpäiväksi!
Taivaallinen suklaamoussejuustokakku
1 kakku, irtopohjavuoka 23 cm, n. 12 palaa
Oreo-pohja:
24 Oreo-keksiä
60g voita
Juustokakkukerros:
400g maustamatonta tuorejuustoa, huoneenlämpöistä
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2 kananmunaa, huoneenlämpöistä
1½ dl kuohukermaa
Suklaamoussekerros:
2 rkl kaakaojauhetta
3/4 dl kuumaa vettä
200g tummaa suklaata (44-70% kaakaota)
3½ dl vispi/kuohukermaa, kylmää
1 rkl sokeria
ripaus suolaa
3/4 dl kuumaa vettä
200g tummaa suklaata (44-70% kaakaota)
3½ dl vispi/kuohukermaa, kylmää
1 rkl sokeria
ripaus suolaa
Suklaaganache:
1 1/5 dl kuohukermaa
140g tummaa suklaata (70% kaakaota)
Koristeluun:
50g valkosuklaata
1 1/5 dl kuohukermaa
140g tummaa suklaata (70% kaakaota)
Koristeluun:
50g valkosuklaata
Tee näin:
Pohja:
1. Tee ensin pohja. Lämmitä uuni 175 C. Pingota leivinpaperinpalanen irtopohjavuoan pohjalle ja voitele pohja ja reunat. Murskaa Oreo-keksit hienoksi muruksi, sulata voi ja sekoita keskenään tasaiseksi massaksi.
2. Painele seos vuoan pohjalle ja vähän matkaa reunoille. Paista pohjaa uunin keskitasolla n. 10 minuuttia. Ota uunista ja anna jäähtyä ritilän päällä. Alenna uunin lämpötila 160 C asteeseen.
Juustokakkukerros:
3. Tee sitten juustokakkukerros. Vatkaa huoneenlämpöinen tuorejuusto pehmeäksi ja notkeaksi, n. 4 minuuttia sähkövatkaimella. Lisää sokeri, vaniljasokeri ja suola, vatkaa toiset 3-4 minuuttia kunnes seos on ilmavaa.
4. Lisää kananmunat yksitellen, vatkaa jokaisen jälkeen kunnolla, n. 30 sek. Lisää lopuksi kuohukerma ja vatkaa nopeasti tasaiseksi. Kaada massa vuokaan esipaistetun pohjan päälle. Laita uunin alimmalle tasolle leivinpaperilla vuorattu uunipelti siltä varalta että kakusta valuu hieman nestettä (jos irtopohjavuoka ei ole täysin tiivis).
5. Paista kakkua uunin keskitasolla n. 40 minuuttia, kunnes reunat ovat pysähtyneet mutta keskiosa vielä tutisee. Sammuta uuni ja laita uunin luukku hieman raolleen, jätä kakku uuniin vielä 15-20 minuutiksi. Ota huoneenlämpöön ja anna jäähtyä kokonaan, siirrä sitten jääkaappiin muutamaksi tunniksi.
Suklaamoussekerros:
6. Tee suklaamoussekerros vasta kun juustokakkukerros on täysin jäähtynyt ja kiinteä. Rouhi suklaa karkeasti. Lämmitä vesi kuumaksi ja sekoita kaakaojauheen kanssa, laita sivuun. Sulata suklaa joko vesihauteessa tai mikrossa, laita sivuun.
7. Vatkaa kerma sokerin ja suolan kanssa pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita kaakao-vesiseos sulaneen suklaan kanssa tasaiseksi. Lisää 1/3 kermasta suklaaseokseen ja sekoita tasaiseksi. Lisää myös loput kermasta ja kääntele tasaiseksi lastan avulla varovasti.
8. Levitä suklaamousse juustokakkukerroksen päälle ja tasoita pinta. Koputa vuokaa pöytää vasten muutaman kerran kovaa niin että mahdolliset isot ilmakuplat häviävät. Laita kakku jääkaappiin noin tunniksi tai pakastimeen puoleksi tunniksi.
Suklaaganache:
9. Paloittele suklaa. Kuumenna kerma melkein kiehuvaksi, ota liedeltä ja anna jäähtyä aavistuksen verran, sekoita suklaan kanssa. Anna jähmettyä hetken ja levitä sitten varovasti kakun päälle. Tasoita pinta tarvittaessa. Laita kakku jääkaappiin muutamaksi tunniksi, mielellään yön yli. Ota kakku huoneenlämpöön vähän ennen tarjoilua.
10. Vie terävä veitsi kakun reunojen ympäri. Irroita kakku varovasti vuoasta ja nosta varovasti tarjoilualustalle. Koristele valkosuklaarouheella.
Vinkki!
* Oreo-keksien tilalla voi käyttää Domino tai Dops brownie-keksejä.
* Voit valmistaa koko kakun saman päivän aikana ja laittaa sen jääkaappiin yön yli. Toinen vaihtoehto on että valmistat pohjan, juustokakkukerroksen ja suklaamoussekerroksen yhtenä päivänä ja sitten kun kakku on saanut levätä yön jääkaapissa teet aamulla suklaaganachen ja koristelet kakun.
* Suklaaganachea tehdessä pitää olla tarkkana ettei kerma ole liian kuumaa kun sen sekoittaa suklaan kanssa. Itse kiireessäni tein niin että sekoitin aivan liian kuuman kerman suklaan kanssa jolloin suklaan rasva erottui. Ganachesta tulee silloin ryynimäistä ja rumaa. JOS sinulle käy näin niin älä heitä ganachea pois, sen voi useimmiten nimittäin vielä pelastaa. Minä pelastin omani lisäämällä vielä kuumaan ganacheen tummaa suklaata kunnes olin tyytyväinen lopputulokseen. Suklaan lisääminen johtaa siihen että ganache kovettuu enemmän kuin jos laitat ohjeen mukaisen määrän suklaata mutta se ei mielestäni makua haittaa. Lopputulos ei myöskään ollut niin kiiltävä kuin se voisi olla mutta ei tämäkään mielestäni haittaa, pääasia ettei hyvää suklaata tarvitse heittää pois! Pelastustapoja on muitakin mutta niitä en ole itse kokeillut.
7. Vatkaa kerma sokerin ja suolan kanssa pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita kaakao-vesiseos sulaneen suklaan kanssa tasaiseksi. Lisää 1/3 kermasta suklaaseokseen ja sekoita tasaiseksi. Lisää myös loput kermasta ja kääntele tasaiseksi lastan avulla varovasti.
8. Levitä suklaamousse juustokakkukerroksen päälle ja tasoita pinta. Koputa vuokaa pöytää vasten muutaman kerran kovaa niin että mahdolliset isot ilmakuplat häviävät. Laita kakku jääkaappiin noin tunniksi tai pakastimeen puoleksi tunniksi.
Suklaaganache:
9. Paloittele suklaa. Kuumenna kerma melkein kiehuvaksi, ota liedeltä ja anna jäähtyä aavistuksen verran, sekoita suklaan kanssa. Anna jähmettyä hetken ja levitä sitten varovasti kakun päälle. Tasoita pinta tarvittaessa. Laita kakku jääkaappiin muutamaksi tunniksi, mielellään yön yli. Ota kakku huoneenlämpöön vähän ennen tarjoilua.
10. Vie terävä veitsi kakun reunojen ympäri. Irroita kakku varovasti vuoasta ja nosta varovasti tarjoilualustalle. Koristele valkosuklaarouheella.
Vinkki!
* Oreo-keksien tilalla voi käyttää Domino tai Dops brownie-keksejä.
* Voit valmistaa koko kakun saman päivän aikana ja laittaa sen jääkaappiin yön yli. Toinen vaihtoehto on että valmistat pohjan, juustokakkukerroksen ja suklaamoussekerroksen yhtenä päivänä ja sitten kun kakku on saanut levätä yön jääkaapissa teet aamulla suklaaganachen ja koristelet kakun.
* Suklaaganachea tehdessä pitää olla tarkkana ettei kerma ole liian kuumaa kun sen sekoittaa suklaan kanssa. Itse kiireessäni tein niin että sekoitin aivan liian kuuman kerman suklaan kanssa jolloin suklaan rasva erottui. Ganachesta tulee silloin ryynimäistä ja rumaa. JOS sinulle käy näin niin älä heitä ganachea pois, sen voi useimmiten nimittäin vielä pelastaa. Minä pelastin omani lisäämällä vielä kuumaan ganacheen tummaa suklaata kunnes olin tyytyväinen lopputulokseen. Suklaan lisääminen johtaa siihen että ganache kovettuu enemmän kuin jos laitat ohjeen mukaisen määrän suklaata mutta se ei mielestäni makua haittaa. Lopputulos ei myöskään ollut niin kiiltävä kuin se voisi olla mutta ei tämäkään mielestäni haittaa, pääasia ettei hyvää suklaata tarvitse heittää pois! Pelastustapoja on muitakin mutta niitä en ole itse kokeillut.
apua miten hyvännäköstä!<3
VastaaPoistaKiitos Viivi! :)
PoistaNäyttää mielettömän ihanalta!:) Aloin heti unelmoimaan noin herkullisesta kakusta.=)
VastaaPoistaKiitos Jonna, eikun vaan leipomaan niin ei tarvitse unelmoida pelkästään! :D
PoistaSulla on aina niin hyviä tekeleitä täällä että ihan kuola valuu aina♥ Olen suklaan ja juustokakun ystävä, joten tämä olisi varmasti kokeilemisen arvoinen;)
VastaaPoistaVoi kiitos Kata! <3 Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, itsekin rakastan juustokakkuja ja suklaata ja kakku oli mielestäni taivaallista!
PoistaOijoi! Tässä on sellaiset komponentit, että on taatusti mielettömän hyvää! Mulla ei ole koskaan ("koputtaa puuta") ganache mennyt kokkareiseksi, mutta onpas hyvä tietää, että siihen on ainakin tuollainen pelastuskeino :)
VastaaPoistaKiitos, kakku oli todella hyvää :) Minä taisin hosua vähän ganachea tehdessäni.. halusin vaan äkkiä kakun valmiiksi ja jääkaappiin jotta pääsisin maistamaan sitä :D
PoistaNäyttää tosi herkulliselta niin kuin koko blogi!
VastaaPoistaKiitos kovasti !:)
Poistaoijoijoi!! Tota täytyy kokeilla... Ja varmasti toimii yhtähyvin myös muilla pohjilla, täytteen kun sointuvat toisiinsa loistavasti. :)
VastaaPoistaSuosittelen Anniina, ja joo toimii yhtä hyvin muillakin pohjilla! Itse pidän Oreoiden tosi suklaisesta mausta ja lisäksi pohjasta tulee ihanan tumman värinen! :)
PoistaAivan mahtavan näköistä! Menee varmasti kokeiltavien listalle :P
VastaaPoistaKiitos Pipari, suosittelen ;)
Poistaoiiiiii! Näyttää tavivaalisen hyvältä ja varmasti maistuukin siltä. Taidanpa kokeilla tätä isänpäiväksi!
VastaaPoistaKiitos Tita! Isäsi ilahtuu varmasti! :)
PoistaMahtavan näköistä! Olin suunnitellut tekeväni isänpäiväksi suklaa-kirsikkakakun, mutta nyt muuttuivat suunnitelmat ehkä. Todella kaunis kakku ja varmasti vaivan arvoinen. Mistä tuo ihana jalallinen kakkuvati on? :)
VastaaPoistaKiitos Katri, suklaa-kirsikkakakkukin kuulostaa hyvältä! Kakkuvati on ostettu Indiskasta joskus kauan sitten :)
PoistaIhanan suklaisen näköinen kakku, tekisi kyllä mieli maistaa :) Suklaajuustokakut on ihania
VastaaPoistaNiin on minunkin mielestäni, eikun vaan leipomaan niin voit syödä vaikka koko kakun itse! :D Kiitos kommentistasi! :)
PoistaSiis tää ei voi olla muuta kuin liian herkullista :)
VastaaPoistaHehe oli kyllä todella hyvää :)
PoistaAaah, pakko ottaa sekä tämän kakun resepti että tarte au citron-piirakan resepti talteen ja kokeilla, mitä pikimmiten. Ihanaa, kun näitä herkullisia reseptejä ja upeita kuvia päivität niin usein - varsinaisia päivän pelastajia!! :)
VastaaPoista-roosis
Kiitos Roosis kivasta kommentistasti! :) Jos kokeilet jompaa kumpaa niin kerro mielellään mitä pidit!
PoistaPakko oli ottaa resepti kokeiluun. Tällä hetkellä juustokakku jäähtyy ja seuraavaksi suklaamoussen tekoon. Ihana resepti, mutta tää odottelu välissä on harmittavaa. Kun tekis mieli jo maistaa! ;)
VastaaPoistaToivottavasti kakusta tuli hyvää! Jep tiedän tunteen tuosta odottelusta mutta lopputulos on mielestä sen arvoinen :)
PoistaTosi ihana blogi sulla, olenkin miettinyt pitkään kokeilla mulle "uudenlaisia" juustokakkuja ja tää sun blogi oli oikea aarre löytää, kiitos siitä! Muutin syksyllä Lontooseen ja olen ollut vähän arka leipomaan täällä, mutta nyt täytyy lähteä tosta reseptistä inspiroituneena tutustumaan kauppojen suklaavalikoimiin :-)
VastaaPoistaKiitos Anna, kiva kuulla että resepti inspiroi sinua leipomaan! :) Voin lämpimästi suositella kakkua! Kiitos kommentistasi :)
PoistaKokeilen parhaillaan kakkuasi, tuskin maltan odottaa että pääsen maistamaan. :) Tosin vaihdoin maustamattoman tuorejuuston appelsiinituorejuustoon ja ajattelin jättää ganachen pois, sillä en itse pidä liian suklaisista kakuista (esim. sacherkakku on liian tuhti makuuni). Kiitos hyvästä reseptistä ja kivasta blogistasi! :)
VastaaPoistaMoikka Tuuli! Toivottavasti kakusta tuli hyvä, olisi hauska kuulla miten kakku onnistui appelsiinituorejuuston kanssa :) Kiitos itsellesi kivasta kommentistasi!
PoistaKakku onnistui oikein hyvin ja maistui tosiaan taivaalliselta! Aion kokeilla kyllä toisenkin kerran, vaikkapa jollakin muulla tuorejuustolla. :)
PoistaKokemukseni voit käydä lukaisemassa blogistani: http://lookingforclementines.blogspot.fi/2013/11/suklaamousse-appelsiinijuustokakku.html
Kävin kurkkaamassa blogiasi ja näytti oikein hyvältä, rupesi taas tekemään mieli tätä herkkua :) Kiitos kun kommentoit!
PoistaVarmasti on herkullista! Ja ihana tuo jalallinen kakkualusta. :)
VastaaPoistaKiitos Essi! :)
PoistaTein tätä eilisiin pikkujouluihin ja tuli tosi hyvää! Laitoin pohjaan Dops keksejä paketin ja loput Marianne täytekeksejä. Muutenkin sinulla on aivan ihan blogi, olen suositellut reseptejäsi monelle suklaan ystävälle :)
VastaaPoistaKiva kuulla että kakku onnistui ja ihanaa että olet suositellut reseptejäni muille, kiitos siitä! :)
PoistaAivan huippuhyvä kakku tuli tällä reseptillä! Keräsi illanistujaisissa kehuja ja suosittelin tätä blogia kaikille lämpimästi :) Jotain kyllä meni vähän pieleen kun suklaamoussekerros lässähti ja teki kakun leikkaamisesta tosi hankalaa ja siistejä palasia oli mahdotonta saada aikaan. Mutta se maku sai pienet puutteet unohtumaan! T. Hanna
VastaaPoistaKiva kuulla että kakku maistui! Hmm en kyllä osaa sanoa mikä suklaamoussekerroksessa meni pieleen.. Lisäsitkö kerman osissa sulaneen suklaan kanssa? Jos suklaa oli liian kuumaa ja kerma siksi lössähti? Kiva kun kommenoit ja kiitos että suosittelit blogiani muille :) Ihanaa joulun odotusta!
PoistaVihdoinkin mä pääsen kokeilemaan tätä. Vuoden vaihteeseen piti keksiä jotain suklaata sisältävää herkkua tarjolle ja onneksi tulin sivullesi etsimään. Katsotaan miten :)
VastaaPoistaToivottavasti kakusta tulee herkullinen! Hyvää uutta vuotta! :)
PoistaVoisiko moussen onnistumisen varmistaa sillä, että lisää siihen pari liivatelehteä? :) kakku on kokeilussa tällä hetkellä :)
VastaaPoistaHei! Tottakai voit laittaa siihen pari liivatelehteä jos haluat mutta mielestäni se ei tarvitse sitä, suklaa kovettaa moussen :) Toivottavasti kakusta tuli hyvä!
PoistaLaiton varmuuden vuoksi 2 liivatelehteä ja onnistui hyvin. Moussemainen rakenne säilyi ja kerrokset pysyivät kasassa :) oli superherkkua!
PoistaKiva kuulla että pidit kakusta! Kiitos kun kommentoit! :)
PoistaIhana resepti!! Vatkataanko juustokakku kerroksen kerma vaahdoksi vai laitetaanko vain suoraan purkista? :)
VastaaPoistaHei! Juustokakkukerroksen kermaa ei pidä vatkata. Toivottavasti pidät kakusta! :)
PoistaHelsingistä ainakin Behnfordsilta tai hyvin varustetuista ruokakaupoista, itse ostan Oreot aina ulkomailta tai lentokentältä jossa ne ovat huomattavasti halvempia kuin suomessa. Jos en löydä Oreoita niin käytän usein Dops Brownie-keksejä niiden sijaan, ne muistuttavat enemmän Oreoita kuin Dominot. Hyvää viikonloppua! :)
VastaaPoistaTein tätä ja onnistui täydellisesti, kiitos hyvästä reseptistä ja selkeistä ohjeista! :-) Sanoisin että kakussa on yli 20 annosta kun on niin tujua ja täyteläistä tavaraa, ettei isoa palaa tarvitse ottaa :-D
VastaaPoistaSuklaacookies resepti on ihan paras, käytän sitä aina kun teen keksejä!
Hauska kuulla että kakku onnistui, kiitos kun kommentoit! :) Ja suklaacookiet on kyllä hyviä, kivä että olet pitänyt ohjeesta!
PoistaMoikka! :) Kysymys: miksi Oreo-keksi seosta tulee laittaa vähän matkaa vuoan reunoille? Mielestäni olisi kauniimpaa, jos valkosuklaa osio näkyisi myös sivulta.. :) Eikö juustokakkukerros kestä kunnolla "kasassa" muuten?
VastaaPoistaMoi! Anteeksi että vastaan näin myöhään, minulla ei ole ollut nettiä kunnolla käytössä kuin nyt vasta. Eli Oreo-kerrosta ei varmaan tarvitse laittaa ylös asti, itse ajattelin että kakku pysyy paremmin kasassa ja että on hauskaa kun leikkaa kakusta palan ja sieltä paljastuu juustokakkukerros jota ei aikaisemmin näkynyt :)
PoistaTein viikko sitten kakun (oli herkkua!) niin, että en laittanut pohjaa reunoille asti. Kaikki oli muuten ookoo tällä tapaa tehtynä, paitsi pohjan ja juustokakkukerroksen välin ulkoreuna oli tosi ruma ja "aukkoinen". Juurikin pistin uuniin version, jossa juustokakkukerros jää piiloon. Mielenkiinnolla odotan lopputulemaa :) p.s. Millä tätä on paras leikata? Käytin kakkulapion kuumassa vedessä ja se toimi kohtalaisesti. Onko parempaa ideaa? :)
VastaaPoistaHei! Hyvä tietää että kakku pysyy kasassa myös vaikkei laittaisi pohjaa reunoille asti. Suosittelen kakun leikkaamista kuumalla isolla terävällä veitsellä eli annat veitsen olla hetken kuuman veden alla ja sitten kuivaat sen ja leikkaat heti. Näin varmaankin teit kakkulapiolla mutta veitsi voi olla vielä tehokkaampi.
PoistaKiitos kun kommentoit ja mukava kuulla että pidit kakusta! :)
Olinpas hömelö, siis nimenomaan kuumalla isolla veitsellä leikkasin kakkua! Mistähän keksin tuon kakkulapion... :) No juu, mutta veitsi taitaa olla kaikkiaan paras väline. Muuttelin hiukan reseptiä ja laitoin tumman suklaan ja kaakaon tilalle maitosuklaata sekä jätin päältä ohuen suklaakerroksen kokonaan pois. Sen tilalle höyläsin juustohöylällä 100g Rainbow valkoista leivontasuklaata (joka muuten maistuu ihan Kinderin suklaalle, nam!). Mun ja mieheni makunystyröihin sopi tämä versio paremmin, on nimittäin lempeämmän makuinen :) Eli on äärimmäisen hyvää näinkin. Kiitos loistavasta reseptistä!
PoistaNam kinderiltä maistuva valkosuklaa kuulostaa mahtavalta lisäykseltä! Ja tuon suklaakerroksen voi hyvin jättää pois jos ei pidä niin suklaisesta tai jos vaan laiskottaa eikä jaksa tehdä sitä :) Mutta loistavaa kuulla että olette pitäneet ohjeesta ja hyvä tietää että se toimii myös maitosuklaalla!
PoistaMinä tein tämän kakun viikonloppuna S-kaupasta löytämistäni Rainbow Do-Re-Mi täytekekseistä. Olivat tummempia kuin Dominot :)
VastaaPoistaTätä kakkua leivon isäni 60-v-kahveille ensi sunnuntaiksi! :)
VastaaPoistaOletko muuten kokeillut Rainbown Do-Re-Mi-keksejä kakkupohjaan? Ovat mielestäni melkein identtisiä OREOiden kanssa, eli tosi tummia ja paljon parempia kuin Dominot! :)
Toivottavasti kakku onnistui ja onnea isällesi! :) Ja en ole kokeillut noita keksejä, en ole edes kuullut niistä! Mutta kiitos vinkistä, niitä täytyy ehdottomasti kokeilla.
PoistaKokeilin, ja ai että miten ihana kakku! Riittää isolle joukolle kun on niin täyttävää ja tuhdin suklainen maku. Hyvät ohjeet oli myös! Kakku ei kyllä kärsinyt vaikka tein edellisenä päivänä pohjan ja juustokakkuosan ja seuraavana päivänä vasta moussen ja ganachen. Kiitos ihanasta blogista, olipa löytö tämä! :)
VastaaPoistaai niin: tein pohjan Brownie Dopseista, jotka on tummia, toimii hyvin!
PoistaMahtavaa kuulla että pidit kakusta ja että ohjeet olivat toimivat! :) Ja noita brownie dopseja olen itsekin käyttänyt, toimivat tosiaan yhtä hyvin kuin Oreot minunkin mielestä! Kiitos kun kommentoit ja hyvää alkavaa viikkoa :)
PoistaPistin juuri yöksi jääkaappiin, en jaksanut enää vääntää moussea ja ganachea tänä iltana! Mutta mikäs siinä, kakku saa mehevöityä kylmässä :) Vaikuttaa kyllä muailman muahtavimmalta suklaamoussekakulta, johon olen törmännyt! Ainoa harmi, että keksien murskaaminen on niin työlästä. Tosi hyvä kakku tästä silti tulee, kymmenen pistettä ja papukaijamerkki, että laitoit reseptin tänne meidän iloksemme :)
VastaaPoistaHei ja kiitos kivasta kommentistasi! Totta on että täytekeksien murskaaminen kaulimella on aika työlästä mutta jos omistaa tehosekoittimen se menee muutamassa sekunnissa :) Toivottavasti pidit kakusta ja mukavaa päivänjatkoa sinulle!
PoistaKiitos vinkistä! Toivottavasti pidit kakusta :)
VastaaPoistaTätä pitää viikonloppuna kokeilla :) Tämä kohta ohjeissa jäi mietityttämään: "Sulje uuni ja laita ovi raolleen, jätä kakku uuniin vielä 15-20 minuutiksi." Näin kesähelteillä ei ainakaan merkittävästi huoneen lämpötilaa laske, vai onko tarkoitus jättää uunin luukku raolleen?
VastaaPoistaHei ja kiitos kommentistasi! Kyllä, tarkoitan uunin luukkua, en ulko-ovea :) Täytyy korjata tuo kohta hieman selvemmäksi. Toivottavasti pidät kakusta yhtä paljon kuin minä! :)
PoistaKiitos varmistuksesta, onhan tämä päiväaikaan huomattavasti loogisempi ohje kuin yömyöhään viimeisillä valveillaolon hetkillä :D
PoistaMinä kiinnitin tässä kohdassa huomioni kohtaan "sulje uuni" - eli tällä tarkoitetaan varmastikin sammuttamista?
PoistaKiitos upeasta ohjeesta! Täällä ollaan juuri tuossa kohdassa menossa ja mousse sekä ganache valmistuvat huomenna. Onpahan herkkua sitten illasta tarjota, kun ystävä tulee kylään! :)
Minä kiinnitin tässä kohdassa huomioni kohtaan "sulje uuni" - eli tällä tarkoitetaan varmastikin sammuttamista?
PoistaKiitos upeasta ohjeesta! Täällä ollaan juuri tuossa kohdassa menossa ja mousse sekä ganache valmistuvat huomenna. Onpahan herkkua sitten illasta tarjota, kun ystävä tulee kylään! :)
Minä kiinnitin tässä kohdassa huomioni kohtaan "sulje uuni" - eli tällä tarkoitetaan varmastikin sammuttamista?
PoistaKiitos upeasta ohjeesta! Täällä ollaan juuri tuossa kohdassa menossa ja mousse sekä ganache valmistuvat huomenna. Onpahan herkkua sitten illasta tarjota, kun ystävä tulee kylään! :)
Hei! Kyllä, uunin sammuttamista tarkoitan :D Kiitos kun huomasit virheen! Toivottavasti kakku maistui vieraille!
PoistaTämä kakku on niiiin hyvää <3 Kiitos muutenkin mahtavasta blogista, josta aina saan ideoita ja inspiraatiota leipomuksiin! :)
VastaaPoistaKiitos Susanna mukavasta kommentistasi, kiva kuulla että saat täältä uusia ideoita ja inspiraatiota! Ja mahtavaa että pidit kakusta :)
PoistaKaksi kertaa olen tätä herkkua jo tehnyt pienen ajan sisällä. Mielettömän hyvää ja loppujen lopuksi yksinkertainen tehdä. Tosin kummallakaan kerralla en malttanut tehdä ganachea, vaan raastoin vain pikaisesti suklaata moussekerroksen päälle ahneuksissani. :D Lisäksi vaihdoin moussessa käytettävän tumman suklaan tavalliseen Fazerin siniseen ja se toimi erittäin hyvin. Kakussa oli tällöin erotettavissa ihana fazermaisuus. Todellakin taivaallinen resepti, suuret kiitokset!
VastaaPoistaKiitos itsellesi mahtavasta kommentistasi, niin kiva kuulla että pidät kakusta! :) Kiva tietää että Fazerin sininen toimii, täytyy kokeilla joku kerta sellaista versiota. Hauskaa kevättä!
PoistaLidl:istä löytyy mainio (ja edullinen) Neo-keksi, jota olen käyttänyt tähän Oreoiden sijaan. Ja kuten edellinen kommentoija, minäkään en silkasta laiskuudesta tee tähän ganachea. Ihana resepti, samoin muutkin juustokakkuohjeesi!
VastaaPoistaVoiko tätä hienoa kakkua pakastaa?
VastaaPoistaHei, en lähtisi pakastamaan kakkua. Toivottavasti kakku onnistui! :)
PoistaHei,
VastaaPoistaEn nyt ymmärrä että pitääkö niistä oreo kekseistä ottaa se välitäyte pois ennen keksien murskausta? Huomenna ois tarkoitus tehdä tämä ihanuus!
Hei ja pahoittelut että vastaus tulee näin myöhään mutta ei, täytettä ei pidä ottaa pois. Toivottavasti pidit kakusta! :)
Poista