Sivut

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Nopeat sämpylät ilman hiivaa


Nämä pehmeät sämpylät kohotetaan leivinjauheella ja ne valmistuvat 20 minuutissa! Tarjoile aamu- tai iltapalaksi vastaleivottuina voin ja juuston kanssa. Ylimääräiset sämpylät voi hyvin pakastaa. 

Nopeat sämpylät ilman hiivaa


9 kpl:
5 dl vehnäjauhoja (voit korvata osan jauhoista esim. ruisjauhoilla)
1 rkl leivinjauhetta
1/4-½ tl suolaa
2 rkl siirappia (tai hunajaa/sokeria)
2½ dl kylmää vettä

Tee näin:
1. Lämmitä uuni 200 C ja pue uunipelti leivinpaperilla. 
2. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola kulhossa. Lisää siirappi ja vesi, sekoita tasaiseksi taikinaksi. 
3. Ota lusikan avulla palloja taikinasta ja laita pellille. Muotoile jauhoisilla käsillä pyöreiksi sämpylöiksi. 
4. Paista 200 C 12-15 minuuttia. Tarjoile heti. 


110 kommenttia:

  1. Eilen päätin hetken mielijohteesta tehtä pikasämpylöitä ja googlattuani päädyin tänne. Ei muuta kuin taikina kasaan ja sämpylää etäisesti muistuttavat kökkäreet uuniin. Kieltämättä alkoi jo siinä vaiheessa epäilyttää, ja arvelinkin, että tuloksena oli sämppyjä, jotka täytteiden kanssa menee mutta on viimeistään jäähtyneinä melko puisevaa tavaraa. Mutta vielä mitä! Nämähän oli aivan sairaan hyviä! Nammmm! Parempia kuin monet hartaasti kohotetut hiivasämpylät! Heitin paiston aikana pari kertaa vettä uuniin, joten kuoresta tuli ihanan sitkeä. Ja ovat vielä yön yli levänneinäkin maukkaita. Ihan huppua, kiitos hyvästä reseptistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Murska! Kiitos kun kommentoit, itse tykkään myös kovasti näistä sämpylöistä ja etenkin siitä että ne on niin nopeita tehdä ja silti maistuu todella hyvältä! Täytyy ensi kerralla kokeilla tuota sun vesi-vinkkiä! Hyvää viikonloppua :)

      Poista
    2. Moi! Ja kiitos älyttömän hyvästä sämpylä ohjeesta! Laitoin vaan kikkareita pellille ja vähän ninku Muskakin mietin et joopa joo, et ei tuu mitään... Mut lopputulos olikin aivan loistava! Tosi hyviä! Ja ite ku oon vauvan kans niin tosi nopsia tehdä tai vaikka vieraille odottaessa. Kehtaa tarjota! Namskis!

      Poista
    3. Hei Minna! Kiva kuulla että pidit sämpylöistä, ohje on myös yksi omista lemppareista :) Kiitos kun kommentoit ja hyvää joulun odotusta!

      Poista
    4. Piti äkkiä keksiä iltapalaksi jotain sämpylää, mihin ei tuu hiivaa.en oikein oo tehny ikinä sämpylöitä, teeleipää paremminkin. Googlasin ja tää helppo ohje tuli silmiini. Tein niitä, ja hitsi että oli helppo! 😊 Ja ihania ja kuohkeita olivat. Olin yllättyny, näitä tuleekin tehtyä kun ei kärsivällisyys riitä(eikä ikinä oo hiivaa jääkaapis) ootteleen kohotusta ja kun syö, ni maistuu hiivalle. Kiitos ohjeesta! 😍

      Poista
    5. Just meni uuniin, oikeen jännittää 😀

      Poista
  2. hyviä oli! ainoo huono puoli oli värittömyys, mut kun näin helposti ja nopeesti saa tehtyä niin eipä sekään paljoa haittaa. :) Kiitos hyvästä reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos sämpylät maistui! Jos kaipaa lisää väriä näihin voi kokeilla voidella ne kananmunalla ennen uunia ja ripotella päälle siemeniä jne tai vaikkapa lisätä porkkanaraastetta taikinaan :)

      Poista
  3. Hyviltä näyttää! Ajattelin tehdä näitä nyt kunnon satsin mutta mietin vaa sitä että kaikki ainekset on kotona ja siirappia ei ole.. Haittaakohan jos sen jättää välistä?:D Toivottavasti ei:)

    #A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Toivottavasti vastaukseni ei tule liian myöhään mutta siirapin voi varmasti jättää pois (en ole kokeillut) tai sitten korvata esim. hunajalla tai sokerilla :)

      Poista
    2. Itse jätin siirapin pois ja laitoin pikkiriikkisen tilkan hunajaa ja hyvää on :) laitoin muodon vuoksi hunajan, eli senkin olisi varmasti voinut jättää pois.

      Poista
    3. Hyvä tietää, kiitos kun kommentoit! :)

      Poista
  4. Hyvin toimii, ilman siirappiakin, itse lisäsin sen tilalle ripauksen sokeria.

    VastaaPoista
  5. Heips! Pyöräytin näitä just iltapalaks ja ai luoja kun tuli hyviä! Resepti lähti talteen hetinyt :).

    VastaaPoista
  6. Siis voi mahdoton miten hyviä ja helppoja sämpylöitä! Näitä ylistettiin vieraiden toimesta aikalailla kun tällä ohjeella pyöräytin. Tuunasin ohjetta kyllä lisäämällä sekaan hieman kaurahiutaleita ja auringonkukansiemeniä, kun niitä kaapista tuppasi löytymään :) Kiitos mahtavasta reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että vieraat piti sämpylöistä! Tämä on yksi mun lempiohjeista myös, niin nopeita ja helppotekoisia :) Ja kaurahiutaaleet ja auringonkukansiemenet sopii varmasti hyvin myös taikinan sekaan!

      Poista
  7. Kiitos reseptistä! :)
    Korvasin osan vehnäjauhoista grahamjauhoilla ja kauraleseillä ja ripottelin päälle unikon- ja seesaminsiemeniä. Lisäksi siirappia ei ollut, joten laitoin ripauksen sokeria. Poikaystävä hotkaisi heti puolet sämpylöistä ja sain pitää puoleni että minulle jäi maisteltavaa! Hyviä siis olivat!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että piditte sämpylöistä! :) Tämä on mielestäni kiva ohje kun sitä voi muokata sen mukaan mitä kotona sattuu juuri silloin olemaan. Kiitos kommentista! :)

      Poista
  8. Wau ja ai että miten maukkaita sämpylöitä tulikin :) oli pakko etsiä tälläinen hiivaton resepti kun alkoi niin kovasti tehdä mieli lämpimiä omatekoisia sämpylöitä, ja hiivaa ei löytynyt :) pakko sanoa että TOIMII, ja miten helppo tehdä! :) kiitos reseptistä, pakko pistää itsekin talteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua että resepti päätyy talteen! Kiitos kun kommentoit! :)

      Poista
  9. Tein näitä varmaan viidettä kertaa tänään! Aina vähän eri vivahde jauhojen mukaan, tällä kertaa vehnäjauhojen lisäksi ruista ja grahamjauhoja. Ja auringonkukansiemeniä päälle koristamaan. On nää vaan niin maukkaita ja älyhelppoja leipasta tuosta vaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että resepti on ahkerassa käytössä! :) Tämä on kyllä yksi omista lempiresepteistäni!

      Poista
  10. mä voitelin kananmunalla ja siirapin korvasin maidolla ku ei ollu, hyvää tuli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tietää että maitokin käy! Kiitos kun kommentoit! :)

      Poista
  11. Oi, mitkä ihanat sivut sinulla onkaan! Tää jäis nyt tähän ja selais vaan toinen toistaan ihanamman tuntuisia leivontaohjeita... :P´ Huomenaamulla yllätän pojat näillä sämpylöillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentistasi! :) Toivottavasti sämpylöistä tuli hyviä ja pojat tykkäsi!

      Poista
  12. Ajattelin googlata reseptiä nopeista sämpylöistä ilman hiivaa. Ja kas kummaa! Heti osui täydelliseen valintaan! :) Huomen aamuna kokeilen reseptiä. Jos resepti oli hyvä suosittelen ehdottomasti muillekkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, toivottavasti pidät sämpylöistä yhtä paljon kuin minä! :)

      Poista
  13. Täällä yks pieni neiti tykkää sämpylöistä ja tällä kertaa äiti oli jättänyt hiivan kauppaan eli kokeiluun pääsivät nämä ja hyvin maistuivat. Tulee siis varmasti tehtyä uudelleenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että sämpylät maistuivat! Kiitos kun kommentoit ja hyvää viikonloppua! :)

      Poista
  14. Testasin näitä kyseisiä sämpylöitä ja hyviä tuli! Onneksi netistä löytyi hiivaton ohje! Aluksi niiden pyöreäksi pyöritteleminen kävi hankalasti, mutta sitten tajusin toimia ohjeen mukaan :D Uuniin päästyä sämpylät bäyttivät epäilyttäviltä, ja ihmettelin kymmenen minuutin päästä niiden vaaleutta. Mutta sehän on vain ulkonäkökysymys. Uunissa pidin täydet 15min ja vähän yli uunin keskitasolla ja sämpylöihin tuli ihana ja rapea kuori ja pehmeä sisus. Namnam... nyt koko perhe mässytellään herkullisilla sämpylöillä. Tämä ohje päätyy ehdottomasti säilöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ihana kuulla että piditte sämpylöistä ja että ohje päätyy säilöön :) Hehe, sämpylät ovat tosiaan hieman värittömiä mutta se ei mielestäni haittaa. Jos niihin haluaa enemmän väriä ne voi voidella kananmunalla ja ripotella päälle vaikka siemeniä jne :) Hyvää viikonloppua!

      Poista
  15. Nyt on uunissa ja vähän arvelluttaa minkä näköisiä tulee.. (aika paljonkin) seitsemänhän noita vain tuli koska en tiennyt paljonko siitä uunissa enää kohoavat :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Toivottavasti pidit sämpylöistä vaikka ulkonäkö arvellutti! Maku on mielestäni tärkein ja myös se, että tuoreita sämpylöitä saa 20 minuutissa :)

      Poista
  16. Omani jäi hyvin pieniksi, koska eivät uunissa kohonneet yhtään.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm vaikea sanoa mikä meni pieleen, kyllä sämpylöiden hieman pitäisi kohota jos laitoit koko ruokalusikallisen leivinjauhetta taikinaan? Mutta kyseessähän ei ole hiivalla kohotetut sämpylät joten hiivasämpylöiden veroisia niistä ei tule, jos haluaa todella ilmavia ja hyvin kohoavia sämpylöitä on käytettävä hiivaa :) Toivottavasti kuitenkin maku oli hyvä!

      Poista
  17. Olipas ihanat sämpylät NIIN pienellä vaivalla, että syntyivät hetken mielijohteesta chilisen tomaattikeiton kylkiäisiksi. Teen varmasti toistekin. Määräkin oli sopiva yhteen ruokailuun (menivät siis kaikki...). Kohosivat tasaisesti ja kuoresta tuli mukavan rapsakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi kommentistasi! Mukava kuulla että pidit sämpylöistä ja että ohje pääsee talteen! :)

      Poista
  18. Sunnuntai muuttui sämpylän verran paremmaksi! Kiitos helposta ja maukkaasta resptistä. Albiinosämpylät maistuivat!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla että sämpylät maistuivat! Kiitos kun kommentoit! :)

      Poista
  19. Maistuivat sampylat myos taalla Bostonin kupeessa USAn itarannikolla. :) 7-vuotias tyttareni kaverinsa kanssa tekivat sampylat kahdestaan ja olipa hyvia. :) Kiitos kivasta helposta reseptista. Naita tehdaan meilla varmasti uudestaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että sämpylät maistuivat sielläkin! Kiitos kun kommenoit! :)

      Poista
  20. Tein näitä jo aikasemmin mutta siirapin maku ei miellytänyt, mutta nyt tein taas ja korvasin sokerilla, ja tuli aivan superhyviä! Kohosivatkin paremmin ja muutenkin ulkonäkö paljon parempi mitä ekalla kerralla :) kiitos ihanasta ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että keksit maistuivat toisella kerralla! Täytyykin muuttaa tuohon reseptiin että siirapin voi korvata sokerilla tai hunajalla. Kiitos kun kommentoit :)

      Poista
    2. Haha, tarkoitan siis sämpylät :D näköjään keksit taas pyörinyt mielessä kommenttia kirjoittaessa...

      Poista
  21. Mitä siirappia käytit? Olen pari kertaa kokeillut tätä reseptiä ja hyviä on tullut. Itse käytin tummaa siirappia ja sämpylöistä tuli tönkköjä ja ne eivät kohonneet. Seuraavalla kerralla käytin sokeria siirapin tilalla ja sämpylöistä tuli ilmavia mutta mauttomia. Ensi kerralla kokeilen hunajaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Jos muistan oikein olen käyttänyt juurikin tummaa siirappia. Luulen kyllä että vaaleakin siirappi toimii ja hunajalla tulee myös hyviä sämpylöitä! Toivottavasti tällä kertaa onnistuu :) Hyvää juhannusta!

      Poista
  22. Kiitos aivan valtavan upeasta ohjeesta! <3 Skeptisenä tein ensimmäisen pellillisen ja kun olivat tulleet uunista lähti mielikuvitus laukkaamaan: seuraavaan satsiin laitoin rusinoita joukkoon, kolmanteen juustoraastetta taikinan sekaan, kauraryynejä & -leseitä... mmmmm ehkä nämä riittävät tälle illalla kahden aikuisen talouteen ;) ehkä. Huomasin innoissani touhuskellassa että juuri puraisemaani sämpylää ei näy missään, ei ole koskaan käynyt näin että yks kaks kol nel viis sämpylää katoaa huomaamatta... :)

    Käytin sokeria ja tykkään. Huomasin myös että tämähän on VEGAANI ystävällinen resepti, yes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi, niin kiva kuulla että reseptistä on ollut iloa! :) Itsekin leivoin näitä juuri eilen ja laitoin tuoretta persiljaa sekaan. Tuota juustoraastetta pitää myös kokeilla.. Tämä on ehdottomasti yksi lemppariohjeistani sen nopeuden ja monipuolisuuden takia! :)

      Poista
  23. Laitoin taikinaan hieman auringonkukkaöljyä, toivottavasti eivät mene piloille. Onko edes normisämpylöissä öljyä?

    No mutta kuitenkin, kiios reseptistä, nää valmistuu max 30min ellei vähemmän. :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti onnistui auringonkukkaöljyllä! Ja voi sämpylöihin laittaa öljyä mielestäni :) Kiitos kommentistasi!

      Poista
  24. Hei!Onko taikinan tarkoitus olla todella löysää vai teinköhän jotain väärin =D no lisäsin hiukan jauhoja ja kun en jaksanut alkaa pyörittelemään niin laitoin suorakaiteen muotoiseen piirakkavuokaan leivinpaperin päälle =D saas nähdä mitä tulee =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi! Taikinan kuuluu olla löysää ja sitä ei voi pyöritellä kämmenien välissä. Itse otan aina lusikalla taikinaa ja laitan nokareet pellille ja jauhoisin käsin muotoilen niistä suht pyöreitä :)

      Poista
  25. Juuuu =P nopea versio kaurapeltileivästä tuli =D voitelin pinnan kananmunalla ja ripottelin pintaan kaurahiutaleita =P Hyää on kera iltateen =P KIITOS OHJEESTA =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että pidit ohjeesta ja että peltileipäversio onnistui! :)

      Poista
  26. Meikä onnistui tekemään ohjeesta 13 kappaletta, tuli vähän mieleen samat ongelmat kun käsialan kanssa. Mulla on turkasen pieni käsiala ja ongelmia tulee kun pitäisi kirjoittaa jotain niin että muutkin saa selvää :D Noh, mutta maistuivat silti hyviltä, tein hunajaversion kun siirapin parasta ennen -päiväys olikin joskus 2012... Eli opiskelija kiittää ja kuittaa! Pelastit tämän loppiasillan (+ huomisen 5.30 herätyksen) kun joku ei muistanut käydä kaupassa eilen ja tänäänkin yritin vasta sulkemisajan jälkeen... Mut halpaa ja hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla että pidit ohjeesta ja että siitä oli hyötyä :) Kiitos kun tulit kommentoimaan ja mukavaa vuotta 2015 sinulle!

      Poista
  27. Voiiiihan NAM!! Tuli ihan älyttömän hyviä :) ikuisena skeptikkona epäilin että ei varmaankaan tule maukasta ilman hiivaa, vaikkan luin kaikki positiiviset kommentit täältä. Mutta väärässä olin, taas :) näitä tulen ehdottomasti leipomaan uudestaan vielä monta kertaa! Pirskottelin hieman vettä sämpylöiden päälle ennen kun laitoin uuniin niin tuli mukavan rapea kuori ja mehevä sisus :) helppoa ja hyvää!
    Pakko lisätä että sulla on todella ihania reseptejä täällä! Ei olis varmaan kannattanu alkaa lukemaan niitä, koska nyt en osaa päättää teenkö ensin suklaahippusormisuola cookiesit vai suklaavadelma kerroskakun vai kolmisilmäpullat vai minkä ;) ihanan näköisiä kaikki! Täältä sait sata varmasti uuden lukijan! :) //Oona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha siis tarkoitin tottakai kolmen VOIsilmän pullat ;)

      Poista
    2. Kiitos Oona ihanasta kommentistasi! Tosi kiva kuulla että pidit sämpylöistä vaikka ensin olit hieman skeptinen :D Jos kokeilet muita reseptejä olisi kiva kuulla mitä pidit niistä! Ja mukavaa saada uusi lukija :)

      Poista
  28. Äsken kirjoitin kommentin ja kun painoin julkaise, se hävisi. Eli tuplana saattaa tulla. :) Mutta tosiaan tein näitä, kun huomasin illalla, että leipä onkin loppu. Korvasin siirapin yhdella ruokalusikallisella sokeria, kun en ollut varma niiden muuntosuhteesta, mutta tuntui riittävän. Hyviä tuli, ja puolet jo hävisi illan aikana parempiin suihin. Ehdottomasti sait uuden lukijan blogillesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa Tea kuulla että pidit sämpylöistä ja että sain uuden lukijan, kiitos! :)

      Poista
  29. Kokeilin tänään leipasta nuita sämpylöitä hostlapsille lounaaksi. En tiiä onko vika näissä amerikkalaisissa aineissa vai mussa, mutta epäonnistuin ensimmäistä kertaa elämässäni leipoessa näitä. :D Mitatkin muutin cupseiksi ja tarkistinkin ne, joten ei pitäis niissäkään vika olla. Lapset tykkäs, minä en. Lopputulos on vaalea, kova, lättymäinen sämpylä, joka maistui oudolta jenkkien kaikkeen tarkoitukseen sopivalta jauholta. Ei voinut muutakuin nauraa. :D

    Mutta kiitos inspiroinnista kovasti. Löysin tän blogisi eilen ja päätin, että kun vuoden lopussa pääsen taas Suomeen, alan leipomaan taas kaikkia ihania leivoksia! Sun blogi näyttää niitä olevan täynnä, joten oli pakko liittyä lukijaks ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Marianne! Harmi kuulla ettet pitänyt sämpylöistä, itse leivon näitä usein ja pidän niiden mausta :) Arvelen että ehkä aineksissa tosiaan taitaa olla eroja? En ole koskaan kokeillut leipoa jenkkijauhoilla :)

      Mahtavaa kuulla että blogini inspiroi sinua leipomiseen! Ja luulen että monet makeat ohjeeni toimii myös jenkkiaineksilla, käytän nimittäin usein jenkkireseptejä reseptieni pohjana! Kiva kun liityit lukijaksi :)

      Poista
  30. Kokeilin tänä aamuna näitä, kun jotain leipää piti saada nopeasti aamiaiselle. Nämä olivat huippuhyviä! Kiitos ihanasta reseptistä!
    Toivottavasti et pahastu, että jaan tämän ohjeen myös omassa blogissani viitaten sinun blogiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ninni! Kiva kuulla että pidit sämpylöistä :) Ja ei tietenkään haittaa, tosi kiva blogi sinulla!

      Poista
  31. Tuli kyllä herkullisia. Aion jatkossakin tehdä samalla ohjeella. Saahan jakaa fb tän ohjeen? :)

    VastaaPoista
  32. Kiitos, ohje oli ihana ja todella helppo! Oli nopea väsätä serkulle sämpylöitä, tämän ollessa päiväunilla! Nyt herkutellaan sämpylöitä välipalalla ja 3v. Sanoin että ovat hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, kiva kuulla että sämpylät maistuivat sekä sinulle että kolme vuotiaallesi! :)

      Poista
  33. Omat kädet ilmeisesti liian isot kun tuli vain 4 kpl. No kiireessä unohdin suolan kokonaan, mutta ihan hyvän makusia ilmankin.

    VastaaPoista
  34. Hei! Olen nyt kaksi kertaa tehnyt tällä ohjeella ja molemmilla kerroilla ovat sämpylät jääneet hieman raaoiksi keskeltä, sellaista tahmeaa mössöä ovat. Osaatko sanoa mikä menee pieleen kun kumminkin uunissa ~25min pidän ja päältä ovat jo aina todella ruskeita? Ihan hyvältä silti on maistunut vaikka toisella kerralla vain kaksi olivat syömäkelpoisia. Voisiko vikaa olla siinä että teen puolikkaan taikinan kun vain yksin asustelen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! En ole törmännyt tuollaiseen ongelmaan joten en oikein osaa sanoa mikä voisi mennä pieleen :/ Taikinahan on jo tuollaisenaan aika pieni joten kokeilisin tehdä yhden satsin ohjeen määrien mukaan. Tuo 25 minuuttia kuulostaa kyllä liian pitkältä ajalta, onko varma että uunisi lämpötila on sama kuin mitä se näyttää? Joskus esim. vanhojen uunien lämpötila saattaa heittää paljonkin..

      Poista
  35. Ihan mahtavan herkullinen ja helppo ohje. Itse lisäsin vielä paprikajauhetta ja juustoraastetta taikinaan. Eipä meillä kauaa nokka tuhissut kun oliki jo loppuneet. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam! Paprikajauhe ja juustoraaste sopi varmasti taikinan sekaan! Kiitos vinkistä :)

      Poista
  36. Aivan loistava ohje tämmöiselle "poropeukalollekin". :)

    Pst. http://vinopino1.blogspot.fi/2015/09/sunnuntaiaamun-minisampylat.html

    VastaaPoista
  37. Törmäsin reseptiin kun etsin hiivatonta ohjetta focacciaan. En löytänyt sitä ohjetta, mutta tämän otin kokeiluun heti. Toimi kuin junan vessa!

    Heti piti vähän säveltää. Lisäsin taikinaan ruisrouhetta ja pellavansiemeniä. Seuraavalla kerralla laitan niitä enemmän ja sokeria vähän vähemmän. Mutta teen taatusti toisenkin kerran ja vinkkaan kavereillekin.

    VastaaPoista
  38. Kuten monet edellä ovat kommentoineet, nämä sämpylät ovat aivan huippuja! Laitoin itse juustoraastetta sämpylöiden päälle, sopi todella hyvin.
    Kiitos tästä ohjeesta!

    VastaaPoista
  39. Kiitos,pelasti illan pikkunälän kun kaapista kaikki loppu :D

    VastaaPoista
  40. Nämä on ihan huikeita! Oon tehnyt yli vuoden tällä reseptillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla että ohjeesta on tullut luottoresepti. Kiitos kun kommentoit!

      Poista
  41. Oli kyllä loistavia! Tein gluteenittomasta jauhoseoksesta ja onnistui tosi hyvin. Sen tein erilailla, että pistin jo aluksi hieman psylliumia kohoamaan veteen ja sitten lisäsin sen turvonneen vellin veden kohdalla. :)

    Ihanaa kun löysin tämän ja onnistui näinkin helposto gluteenittomana, täytyy laittaa keliaakikkokavereille heti kiertoon. Yleensä vaatii kauhean säätämisen saada edes jokseenkin säädyllisiä gluteenityomia sämpylöitä, jos hiivaa ei löydy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla että onnistuu noin hyvin myös gluteenittomana, kiitos kun kommentoit! :)

      Poista
  42. Vähän maistui leivinjauhe, eikä oikein kohonnut, mutta muuten ihan super hyviä ja nopeita! Tein tällä ohjeella kun rupesi tekemään mieli jotain suolaista. Meillä ei nyt sattunut olemaan hiivaa, ja aattelin että tää ohje näyttäis hyvältä kun on saanut niin paljon kehuja. Ehdottomasti pistän talteen!

    VastaaPoista
  43. Pakkohan sitä oli kokeilla kun suolasta teki mieli ja kauppaan ei viittiny lähtee!
    Vanhana alan ammattilaisena meni tietty soveltaen... emäntäkoulusta +30v ja leivonta ei todellakaan oo sen jälkeen kuulunu mun harrastuksiin....
    Tuplasatsi: venhäjauhot täysjyvää 6dl, kaurahiutaleita 2dl ja mustikka-vanilja supermysliä 2dl, siirapin korvasin sokerilla
    Tulipas hyviä! ������

    VastaaPoista
  44. KIITOS tästä ohjeesta. Olen jo pari vuotta tehnyt sämpylöitä tällä ohjeella ja jakanut reseptiä eteenpäin tutuille. Nämä ovat kyllä sunnuntain pelastus! Todella maukkaita, jos ei parhaita sämpylöitä, mitä olen tehnyt :)

    VastaaPoista
  45. En muista olenko tällä ohjeella tehnyt eiemminkin ja että millaisia tuli, mutta kokeilin taas ja ovat nyt uunissa. Muokkasin ohjetta hieman, 1/4 dl sulaa voita ja 2,1/4 dl vettä, jauhoista 1dl vehnänalkiorouhetta, sitten värin vuoksi iso ripaus kurkumaa. Saapi nähä mitä tulee! :)

    VastaaPoista
  46. En myöskään jaksanut mennä kauppaan ja illalla tuli nälkä eikä mitään syötävää...... haa mutta oli jauhoja ja leivinjauhetta ja kauan kauan sitten ostettua siirappia, ja sitten löysin tämän ohjeen. Keitin kahvia ja söin sämpylöitä jotka maistuivat vielä hyviltä voin ja kurkun kanssa. Kiiiiiiitos !!!!!

    VastaaPoista
  47. Tosi hyviä, laitoin sekaan fetaa, aurinkokuivattua tomaattia ja oliivia. Namskis😋
    Kiitos ohjeesta! Ihanaa ilman hiivaa👌👍

    VastaaPoista
  48. Tein jauhopussin tähteistä: 1 dl ruisjauhoja ja 4 dl Graham täysjyvävehnäjauhoja. Olisiko ollut se ruokalusikallinen öljyä sekaan. Eivät nousseet juuri lainkaan ja tiiviitä kumisia tuli. En tosin ole koskaan osannut leipoa sämpylöitä hiivalla tai ilman.

    VastaaPoista
  49. Olen myöhässä mutta minä teen huomenna näitä sämpylöitä ja varmasti hyviä tulee! :)

    VastaaPoista
  50. Kiitos sämpyläohjeesta, olin luova muutin hieman ohjetta omanlaiseksi laitoin chian ja pelllavansiemeniä sekä tein suoraan sämpyläjauhoista lisäksi ei ollut siirappia laitoin fariinisokeria, toimii.

    VastaaPoista
  51. Jotenkin on paremman makuinen ilman hiivaa

    VastaaPoista
  52. Puristin taikinan joukkoon valkosipulia ja lisäsin siemeniä - ai että tuli hyvä iltapala helposti ja nopeasti :)

    VastaaPoista
  53. aloin jo tekemään hiivallisia sämpylöitä ja kerkesin lämmittämään maidon, mutta hiiva olikin loppu niin testaan nyt lämpöisellä maidolla. Kommentoin kuinka kävi!

    VastaaPoista
  54. Tosiaan käytin luovuuttani ja tein kaksinkertaisena taikinan, jauhoja pistin seuraavanlaisesti: n.6dl vehnäjauhoja, n. 2dl mannasuurimoita ja n. 2dl ruisjauhoja. Ja tosiaan sen veden korvasin lämmitetyllä maidolla. Taikinaa oli vaikea muotoilla käsin, joten lappasin vaan lusikalla klönteiksi. Tuli aivan törkeen hyviä! En oo eläessäni syönyt yhtä hyviä sämpylöitä!

    VastaaPoista
  55. Lisäsin hieman kaurahiutaleita, valkosipulijauhetta ja reilusti chilipulveria. Lisäksi voitelin öljyllä ennen paistoa

    VastaaPoista
  56. Minä laitoin taikinan vohvelirautaan. 3min ja a vot!

    VastaaPoista
  57. Hieno resepti muistan ennenkin tehneeni tällä ja oli onnistuneita. Oman kokemukseni mukaan 12-15min paistoaika ei vaan riitä lähellekään, pidin itse ainakin 30-40 min että sain leivistä kokonaan kypsiä.

    VastaaPoista
  58. Onkohan joku paistanut näitä airfyerillä?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!